tiistai 19. toukokuuta 2015

SADAS HUULIRASVA-OHJE

Netti on täynnä kaikkia DIY huulirasva juttuja. Luonnollisesti ohjeiden paljoudessa taso vaihtelee suuresti. Pahimmissa ohjeissa käytetään muun muassa vahaväriä (kyllä värikynää) antamaan viimeistellymmän värisilauksen. Helpoimmat ohjeet menevät suunnilleen niin, että sulata värikynä vesihauteessa ja lisää sulatettu vaseliini ja pieneen purkkiin ja TA DAA! Näin tein itse uuden huulirasvan.
Toisissa ohjeissa käytetään suuri määrä erilaisia aineita ja ohjeet ovat jotenkin todella monimutkaisia. Pahinta on, ettei tiedä mistä tarvikkeet ovat hankittu ja sitten taas googlataan tunti tolkulla. Kun puolet aineista on löytynyt niin into tai aivan liian kallis ainesosa (jota tarvitsee kolme tippaa) vievät viimeiset halut kokeilla yhtään mitään!
Koitan nyt tehdä ohjeen, joka hieman vaikeampi, kuin vaseliinin sulattaminen. Sellainen, että pystyy hyvällä omalla tunnolla sanomaan sen olevan itse tehty. Kerron myös kaikki paikat mistä olen mitäkin ostanut.

Näitä tarvitset!
Tilasin aluksi ebay:stä pieniä purkkeja hakusanalla cosmetic jar. Ebay ostoksissa aina kestää hetken, mutta omat purkit tulivat melko nopeasti. Noin 10 päivää.
Kun purkit olivat tulleet ja hyviksi havaittu, lähdin netin ihmeellisen maailmaan etsimään täydellistä ohjetta. No, eipä sitä juuri minulle löytynyt muuten, kuin soveltaen.

Resepti itsessään on helppo. Perus huulirasvan ohje menee näin.

1/3 mehiläisvahaa
1/3 kookosöljyä
1/3 manteliöljyä

Tämän jälkeen mennään omien mieltymysten mukaan. 

 E-vitamiini
Makuöljy
(Halutessa voi vielä käyttää elintarvikeväriä tai jämähuulipunaa antamaan sävyä huuliin)

Koska perusohjeessa ei ole varsinaisia mittoja, täytyy loppujen aineiden määrä suhteuttaa.

Vähän on sottasta puuhaa.

Omasta ohjeestani tulee tasan 10kpl 10ml huulirasvapurkkeja ja oma ohjeeni menee tarkasti näin:

0,5dl mehiläisvahaa
0,5dl kookosöljyä
0,5dl manteliöljyä
 E-vitamiinia noin T-lusikallinen.

Perus raaka-aineet sulatetaan vesihauteessa. Tämän jälkeen jaoin perus aineen kahteen lasiin ja lisäsin makuaineet molempiin. Makuölyn kanssa joutuu soveltamaan. Itse käytin kahvin- ja mandariinin makuista öljyä ja huomasin, että kahvin makuista öljyä joutui käyttämään huomattavasti enemmän saadakseen hyvän lopputukoksen.


Monissakaan ohjeissa ei lisättyä e-vitamiinia löydy, mutta itse halusin lisätä myös sitä, koska e-vitamiini toimii antioksidanttina, hidastaa rasvojen härskiintymistä ja on kosteusaine. Sitä kai huulet nimenomaan tarvitseekin.
Tilasin itse Saippuapaja.fi -sivustolta e-vitamiinin, mehiläisvahan ja makuaineet. Niissä kannattaa muistaa se, että makuaineet ovat tarkoitettuja kosmetiikkakäyttöön! En tehnyt varsinaista hintavertailua enemäpää, mutta oma tilauksen postikuluineen tuli maksamaan vajaa 15 euroa, joten en edes katsonut aiheelliseksi suuria vertailuja tehdä.


Pikkupurkit ebay (10kpl) 3.93€
E-vitamiini Saippuapaja 3,20€
Makuöljy mandariini/kahvi Saippuapaja 1,90€ 
Mehiläisvaha valkoinen Saippuapaja 3€
Kookosöljy Prisma 5,15€
Manteliöljy löytyi lopulta Punnitse ja Säästä kaupasta hintaan 5,30€. Tämä olikin sitten hieman hankalampi rasti löytää. Kävin nimittäin neljässä suuressa kaupassa tuijottamassa metrien öljyhyllyjä ja tuntui aivan käsittämättömältä, ettei manteliöljyä meinannut löytyä ollenkaan! Sitä ei siis ole Prismassa tai Cittarissa! 

Vinkki! Manteliöljyn voi vaihtaa esimerkiksi oliiviöljyyn.

5 kommenttia:

  1. Näitä tehtailin itsekin joululahjaksi ja hyviä tuli! Ja kaikki tarvikkeet (otin muovisia kosmetiikkapurkkeja) löysin kookosöljyä lukuunottamatta tuolta saippuapajalta. (: Appelsiinimakuöljy tuotti pettymyksen (saa laittaa rutkasti,eikä siltikään antanut haluttua lopputulosta), mutta rasvat tehtynä kahvimakuöljystä olivat ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei LilnYlellow! Mukava kuulla, että ohje on ollut tekstissä. Kahvi on kyllä todella hyvä, mutta mandariinia joutui tosiaan käyttämään enemmän.

      Poista
    2. Hei LilnYlellow! Mukava kuulla, että ohje on ollut tekstissä. Kahvi on kyllä todella hyvä, mutta mandariinia joutui tosiaan käyttämään enemmän.

      Poista
  2. Moi! Mistä tietää että makuöljyä on laittanut tarpeeksi? Osaatko sanoa kuinka kauan huulirasvat pysyvät hyvinä? Aion tehdä joululahjaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rasvat kestää hyvinä ainakin puoli vuotta, kun laittaa e vitamiinia joukkoon. Oman kokemuksen mukaan makuaineet täytyy vaan testata. Toinen maku maistuu enemmän, kun toinen. Kannattaa keitto vaiheessa "maistella".

      Poista