torstai 19. maaliskuuta 2015

YOOGAIA / BUZZADOR

Jee! Pääsin pitkästä aikaa buzzaamaan! Eli nyt buzzadorina pääsin kokeilemaan kuukauden ajan Yoogaia-palvelua. Yoogaia on Suomessa kehitetty nettijoogastudio, joka mahdollistaa joogat ja jumpat silloin kuin itselle sopii.
En aluksi edes tajunnut palvelun hienoutta. Ajattelin, että jumppan jonkun videon avulla "vaan". Ja mikäli näin olisi ollut niin olisi aivan varma, että jäisi jumpat jumppaamatta. Mutta koko homma perustuukin aivan johonkin muuhun. Tai siis webbikameraan. Yoogia palvelulla on siis mahdollista päästä oikealle tunnille kotoa käsin. Joku siis oikeasti seuraa, että liikkeet tehdään! Tämähän on vallan loistava keksintö. Jopa niin loistava, että palvelu on valittu vuoden 2014 liikuntatuotteeksi.

Tähän mennessä olen ehtinyt kokeilemaan keskivartalojumppaa ja syvävenyttelyä. Mukavia oli molemmat. Vielä varsinaista joogaa en ole vielä saanut aikaiseksi testattua.


Ehkä Yoogaia sopii nimenomaan aloittelijoille, jotka mahdollisesti pelkäävät ryhmätunneille menoa. Kokeilla kuitenkin kannattaa, sillä nyt myös teillä lukijoilla oma mahdollisuus kokeilla palvelua ilmaiseksi 14 päivän ajan syöttämällä rekisteröityessä koodi YOOGAIATRIAL2015. Koodi on voimassa 1.4. asti. 
Ja hei, sinullakin on mahdollisuus päästä buzzaamaan tuotteita ryhtymällä buzzadoriksi! Kampanjat valikoituvat omien mieltymyksien mukaan ja samalla pääsee kokeilemaan uusia tuotteita todella kätevästi. Mikä parasta, hommahan on maksuton. Klikkaamalla TÄSTÄ voit syöttää tietosi palveluun ja jäädä odottamaan omaa kampanjaa. Kampanjat ovat hyvinkin erilaisia eikä sillä ole väliä onko sinulla omaa blogia. Buzzador ei myöskään ole taakkaa vaan uusia kampanijoita odottaa aina innolla. Kannattaa tutustua! Laita vielä suosittelijaksi nöpsö (pienellä) niin minäkin saan hieman pisteitä kiitokseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti