lauantai 24. toukokuuta 2014

HÄPEÄ

Luulin, että olin elänyt jo sen häpeäajan ohi. En vasinaisesti nimittäin ole hävennyt omasta puolestani pitkään aikaan. (Toisten puolesta kyllä). Olen kohtalaisen sinut itseni kanssa, mutta tänään olisin halunnut vaan hukuttautua.
En ole pitkään aikaan nähnyt P:tä. Ja kyllä. Tottakai näen hänet silloin, kun vähiten haluaisin. Olin syvänveden jumpassa puuskuttamassa, kun huomasin P:n. Huomasin myös, ettei hän huomannut minua, joten olin "turvassa" altaassa, koska en välttämättä jostain syystä halunnut näyttäytyä puuskuttavana hylkeenä P:n edessä. Päätin, että pysyn altaassa niin kauan, kun nään P:n häipyvän. No, tunti loppui ja jumpassa käytettävät välineet tuli viedä takaisin. Jes! Pakko nousta ylös!
Käytän omaa vyötä vesijumpassa, koska tunnen vyöni. Tiedän kuinka se kannattelee ja se on aina oikean kokoinen. Vein "naamat" koriin ja juoksin äkkiä takaisin altaaseen. Olisin vaan halunnut hukuttautua. Toisaaltaan eihän siinäkään mitään järkeä olisi, koska olisin kerännyt vaan sillä enemmän huomiota ja toisekseen hukuttautuminen ei olisi onnistunut vesijuoksuvyön vuoksi.
Vedin puolen tunnin ylimääräisen treenin sen vuoksi, kun en halunnut nousta altaasta, koska P olisi ehdottomasti nähnyt minut.
Kun pääsin altaasta pois myönnän, että olin aika loppu. Olin juossut 45 min ennen jumppaa ja ollut 45 min jumpassa ja tehnyt lisätreenin häpeän vuoksi. Kävin suihkussa rauhassa ja saunassa. Puin rauhassa ja tajusin, että olin unohtanut palautusjuoman kotiin. Hitto.
Menin uimahallin kahvioon ja soitin yhden puhelun. Palautusjuomaa ei ollut kahviossa joten otin kaakaon. (Iltapäivälehdessä oli, että se on paras palautusjuoma). Menin istumaan pöytään, niin eiköhän P pyrhähdä paikalle. Hän tuli pikkutytön kanssa kahvioon ostamaan tytölle juotavaa.


Siinäkin kohtaaminua hävetti. Ehkä se, että olin kytännyt P:tä silmä kovana puoli tuntia. Ehkä se, että P loi katsahduksen vesijuoksuvyöhöni.
P jäi juttusille ja juttelimme itseasiassa aika pitkään. No siis todellisuudessa ehkä joitain minuutteja, mutta se tuntui pitkältä ajalta. Varsinkin, kuin olin ilman meikkiä, tukka märkänä ja "pahan näköinen". P esitteli pikkutytön minulle ja minut pikkutytölle tosi kivana tätinä. Tuntui aika kivalle. Jutustelutuokion jälkeen P kertoi, että oli aika mennä päiväunille, mutta nähdään! Juu nähdään vaan.
En tiedä miksi P on vieläkin niin "vaikea pala". Sammakon kanssa kaikki on kuitenkin niin hyvin...

Onko tämä normaalia? Mitä sinä olet hävennyt viimeksi?

2 kommenttia:

  1. mitä oikeastaan häpesit? Omaa olemusta J:n seurassa, kun et ollut edustavimmillasi? JOskus minullakin on ollut vastaavia kokemuksia, tuntuvat vain kaukaisilta juuri nyt. Sinänsä häpeä on ihan normaalia. Minua hävetti viimeksi, kun tytär soitti niin huonosti pianoa kevätmatineassa. Hymyilin kiusaantuneena joka suuntaan. Tytär luuli, että hymyilin ylpeydestä...ja sanoi, että hänestä on ällöä kun äiti niin hymyilee, että halkeaa ylpeydestä. Tyydyin vain sanomaan, että etpä tiedä mitä hymyilen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti! Kiitos paljon! En oikeastaan enää tiedä mitä häpesin. Ehkä sitä, että olin kyylännyt silmä kovana altaassa P:tä. Ja ehkä toivoin myös salaa näkeväni P:n vielä kahvilassa. Hävetti, että koin niitä tunteita mitä en olisi saanut tuntea. Häpeä tosiaan haihtuu pian eikä lopulta osaa edes sanoa mikä siinä lopulta havetti.

      Poista