torstai 29. toukokuuta 2014

BLOGGAAMINEN

oletteko huomanneet että blogin päivittäminen on harventunut monella bloggarilla. onko asia näin vai tuntuuko minusta vain siltä? olen myös huomannut että oma päivitys vauhtini on harventunut vuoden takaisesta roimasti. parhaimmillaan päivitin kerran päivässä blogiani (joinain päivinä jopa kahdesti). nykyään blogi päivittyy joitain kertoja viikossa. johtuuko se siitä että kaikki on kirjoitettu vai onko blokkaaminen kokenut pienen notkahduksen? olen tämän vuoden aikana miettinyt useamman kerran jopa blogini lopettamista mutta tullut aina siihen tulokseen että parempi kirjoitella harvemmin kuin lopettaa kokonaan. tällä hetkellä omaa kirjoittamista rajoittaa tietokoneen huolto... taas kerran... tabletilla kirjoittaminen ei oikein innosta. niinpä tämä postaus on kirjoitettu puhe toimintoa käyttäen. pisteen jälkeistä suurta kirjainta ei siis tämän vuoksi ole. itse asiassa ihan hauska toiminto. ja yllättävän hyvin jopa toimii.
toivon saavani tietokoneen pian takaisin sillä ensi viikolla minulla alkaa jo kauan odotettu kesäloma. lähdemme sammakon kanssa ensiviikolla tukholmaan ja sitten mökille kunhan Sammakko saa koulu asiat hoidettua. pidän 3 viikkoa nyt ja viikon vielä myöhemmin. 3 viikkoa tuntuu niin lyhyeltä ajalta viettää lomaa, kun olemme suunnitelleet Sammakon kanssa koko kolmeksi viikolle hirveästi tekemistä. tosin en oikein tiedä millä fiiliksellä lomalle lähden töistä, sillä satutin polveni noin kaksi viikkoa sitten ja vähän tuntuu siltä että loma saattaa alkaakin sairaslomana. :-\
huomenna on kuitenkin viimeinen työpäivä. sen kunniaksi lakkasin kynteni pantterimaisesti.


hieman köpö teksti nyt tämän ääniohjauksen vuoksi mutta tulipahan kokeiltua. :-) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti