tiistai 1. huhtikuuta 2014

BERLIINI



On kulunut kamalan kauan taas viime postauksesta. Pahoitteluni siitä. On ollut mieletöntä matalalentoa taas.
Berliinin matkastakin on jo yli viikko aikaa enkä ole ehtinyt edes kuvia vielä käsittelemään ollenkaan. Nappasinkin satojen ja taas satojen kuvien joukosta vaan jotain. En tosiaan parhaita, mutta kuvaavia.
Matka meni kaikkinensa leppoisasti... No ehkä jätän valehtelun sikseen... Nyt voin kertoa, että tiedän mitä tarkoitetaan sillä, että seurustelevien pariskuntien pitäisi lähteä matkalle heti seurustelun alkuvaiheessa. Kaksi kertaa repisin pelihousuni matkalla. En edes muista koska olisin ollut viimeksi niin vihainen. Brandenburgin portti (ylin kuva) jotenkin symboloi hyvin. Kyseisen paikan vuoksi syntyi ensimmäinen riita.


Kävimme myös Berliinin muurilla. Tai no, tässä on vaan pala muuria lähellä Brandenburgin porttia. Minua yllätti, kuinka ohut muuri lopulta oli. Olen nimittäin kuvitellut muurin noin 30-40 cm paksuiseksi. Mietin myös olisiko pitänyt jättää oma purkka muurille. En jättänyt. Mikäli olisin vaikka vahingossa osunut sormella jonkun toisen purkkaan vahingossa. Yäk!



Kävimme toki myös oikealla muurilla. Melko vaikuttava näky.


Kaupungissa oli myös muutamia sähköautopaikkoja. Ja pääsimme myös ensimmäistä kertaa hybridin kyytiin. Berliini on myös tunnettu ekologisista marketeistaan joissa yhdessä ehdimme jopa käydä. Kieltämättä tuli hieno fiilis, kun kaikkea olisi voinut ostaa "hyvällä omallatunnolla". Toisaaltaan mietimme kuinka ekologista kaikki lopulta oli (Suomen mittakaavaan).

 
 
Kävimme myös eräs ilta katsomassa The Blue Man Group -shown. Sitä on oikeastaan vaikea selittää millään tavalla eikä tuo klippikään anna oikeutta showlle. Mutta, mikäli on vaan mahdollista päästä katsomaan showta niin suosittelen ehdottomasti. Hieman huonoissa vaatteissa eturiviin! Nimittäin eturivi (ja toinen ja kolmas ja neljäs ja viides) tulee kastumaan erityksen aikana. 
Mitä Berliinistä jäi käteen tolkuttoman luottokorttilaskun lisäksi. Suosittelen ensinnäkin varaamaan käteistä mukaan! Edes mastercard ei toiminut joka paikassa. Toinen puute on internet. Netti on kallis eikä ilmaista WiFiä ole juurikaan missään... Paitsi mäkkärilllä ja Starbucksilla. Edes hotellillamme ei ollut ilmaista nettiä tarjolla vaikka muuten hotelli oli aivan loistava!
Kaupunkina Berliiniin kannattaa tutustua tarkkaan ennen matkaa. Itse lähdin vajaavaisilla tiedoilla vaikka olinkin lukenut kaupungista ennen matkaa. Jälkeenpäin nimittäin harmitti, että Berliinissä olisi hylätty huvipuisto joka on kasvanut koiranputkea vuosikymmeniä. Sillä olisi ollut mukava käydä. 
Kaupunkina Berliini ei ehkä säväyttänyt samalla tavalla, kuin Lontoo vaikka yhteläisyyksiä molemmissa kaupungeissa oli. Aika saattoi olla myös väärä. Kaksi ensimmäistä päivää, kun oli harmaita ja siihen, kun lisää Saksan ominais harmauden - tuntui... Oli todella harmaata! Kahtena viimeisenä päivänä oli aurinkoista ja tuntui, kun koko kaupunki olisi muuttunut. Puissa ei ollut vielä lehtiä ja sekin vaikutti kaupungin yleisilmeeseen... Samoin, kuin se, että koko kaupunkia rempattiin. Koko kaupunki oli auki ihan joka puolelta!
Hintataso oli Suomea edullisempi, enkä jaksa lakata ihmettelemästä kahden euron viinipulloa, jonka sai lähikaupasta.

Vaikka alussa kerroinkin, että riitelimme isolla kädellä, niin oli meillä myös mukavaakin. Ehkä me vaan tarvitsimme riitamme. Matkan jälkeen olemme olleet todella paljon yhdessä ja olemme jopa varanneet uuden matkan. Pääsiäisenä lähdelle Tukholmaan. Saa nähdä kuinka paljon silloin sitten riitelemme... :D

Tässä pikaisesti kuulumisia. Yritän mahdollisimman nopeasti päivittää tänne reseptin muun muassa Mangiolassista jota joimme päivittäin matkalla. Sairaan hyvää.

3 kommenttia:

  1. Itsehän olen myös lähdössä pääsiäisenä risteilemään Turun ja Tukholman välimaastoon. Poikaystävän ja tämän äidin + miehen kanssa. A-pu-va. Minä päivänä oot lähdössä? Tuu nykäisemään hihasta jos satutaan samalle laivalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 15. päivä lähdetään. 16. mennään Maarianhaminaan ja 17. päivä kotiin. :) Koskas teidän matka on?

      Poista
    2. Mennään sit just ristiin, koska meidän laiva lähtee 17. päivä illalla Turusta. :D

      Poista