torstai 23. tammikuuta 2014

KAHVILLA

Vaikka en normaalisti ihan jokaista kahvittelukertaa tänne laitakaan niin nyt siinä oli jotain erikoista. Monen mutkan kautta päädyin Sammakon kanssa kahville. (Tämä postaus herättää lähinnä huokauksia pidempaan blogia lukeneille). Kaikki lähti oikeastaan siitä, että jouduin pyytämään häneltä hieman konsultaatioapua. Kysymys siis oli viskeistä.
Menemättä siihen asiaan sen enempää, muutaman viestin ja puhelun jälkeen Sammakko ehdotti kahvittelua. No, eipä minulla ollut mitään syytä sanoa ei, vaikka en tiedä mitä todellisuudessa asiasta olisin ajatellut. Sovimme siis, että tapaisimme.
En tiedä koska minua olisi jännittänyt viimeksi niin paljon. Halusin näyttää hyvälle, mutta en liian laitetulle. Kaikessa yksinkertaisuudessa halusin näyttää Sammakolle mitä hän on menettänyt. Huomasin jopa tekeväni sitä tyttömäistä juttua renklatessani vatteita edes takas. Miksi? Kyllähän minä tiedän miltä mikäkin paita päälläni näyttää.
Valitsin lopulta koko mustan asun. Yllätys. Mustat pillifarkut, musta aluspaita ja musta neule. Valitsin myös mustat saappaat ja mustan takin. Hiukset kiinni ja mustat suuret korvakorut (jotka Sammakon olisi pitänyt tunnistaa, mutta ei). Koko mustuuden hajoitti pinkki huivi mustilla tähdillä.
Oli kieltämättä mukava nähdä Sammakkoa. Aika tuntui välissä kadonneet. Sammakko ei ollut muuttunut. Hän oli toisaaltaan yhtä mukava, kuin aikaisemmin ja samalla yhtä raivostuttava, kuin aikaisemminkin. Ainoa muutos oli avoimmuus. Sammakko kertoi ihan hassuja juttuja ja muutenkin oli paljon avoimempi, kuin aikaisemmin. Sammakko tuntui olevan jopa normaalia kiinnostuneenpi minun asioistani.
Juttelimme lopulta aika arkipäiväisiä asioita. Viimeaikaisista tapahtumista ja tulevaisuuden suunnitemista. Oli mukava huomata, että häntä kiinnosti. Olin muutamia juttuja kertonut jo viesteillessämme ja hän kyseli niistä lisää.
Lähtiessä tuntui erikoiselta. Tuntui hassulle sanoa vaan heippa. Olin itseasissa jo vanhasta mustista nojaamassa eteenpäin. Onneksi Sammakko oli jo kääntynyt pois. Sammakko sanoi lähtiessään, että pidetään yhteyttä. Hän tuntui jopa tarkoittavan sitä. Sitten hän juoksi tien yli ja vilkutti. Minä ajoin pois.
Muutama tunti sitten Sammakko laittoi vielä whatsapissa viestiä, että oli mukava nähdä ja näytin hyvälle. Olihan se mukava kuulla. En vastannut mitään, koska en tiedä mitä olisi vastannut. En tiedä mitä Sammakko ajatteli, koska hänhän näki nyt, että olin lukenut viestin.
Myönnän, että olisi mukava nähdä Sammakkoa, mutta en tiedä millaisia ystäviä meistä voisi tulla. Ehkä aika näyttää.

2 kommenttia:

  1. Pakko tuumata että ihan kunkku veto ettet vastannut. Vähän pitää pitää ohjat omissa käsissä niin se vaan on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu niinhän se on. Sammakosta on kuulunut nyt itseasiassa aika paljonkin, mutta siitä sitten tuonnenpana. :)

      Poista