tiistai 12. marraskuuta 2013

SOUTAA HUOPAA

Tiedän jo mitä tulette olemaan tästä postauksesta mieltä, mutta tämäkin kuuluu elämään. (Varsinkin he, jotka ovat pidempään blogiani lukeneet). Se alkaa N:ällä ja loppuu A:han. Ei se ei ole Nuijamaa vaikka läheltä liippaakin. Kyllä. Asia liittyy Nuijaan.
Joitain viikkoa eron jälkeen Nuija alkoi laittamaan viestiä. Myöhemmin viestit olivat päivittäisiä. Kesti pitkää, ennen kuin halusin nähdä Nuijaa, koska en oikein tiennyt mitä oli odotettavissa. Jo ensi tapaamisella meillä oli taas hauskaa. Sellaista, kun ennen. Kävi pian ilmi, että Nuijan toinen nainen oli jo menneen talven lumia. Suhde oli sammunut yhtä nopeasti, kun oli syttynytkin. Asiasta en ole halunnut kysellä enenpää, eikä asia edes minulle varsinaisesti kuulu.
Pian Nuija kysyi oliko paluu entiseen enää mahdollista. Olin kieltämättä odottanut kysymystä ja miettinyt jo valmiiksi mitä vastaisin. Oli selvää, että minun oli pakko kertoa työtapaturmasta tässä vaiheessa. Testithän on vielä kesken, vaikkakin yhdet puhtaat paperit olen jo saanut. Kertomisesta on nyt varmaan pari viikkoa aikaa. Nuija otti asian todella hyvin ja on ollut tukena paremmin, kuin olisin voinut koskaan edes kuvitella. Odottelen uusien kokeiden tuloksia ja Nuija on soittanut päivittäin kysyäkseen onko lääkäri jo soittanut. Kieltämättä huolenpito tuntuu hyvälle.
En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. No minkään asian suhteen, mutta tämäkin kriisi on nyt näyttänyt sen, ettei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Suhde Nuijaan on nimittäin nyt parempi, kuin koskaan. Todettakoon kuitenkin se, ettemme ole palanneet yhteen. Toisaaltaan haluan antaa paluulle myös mahdollisuuden. Täytyy siis seurata, kuinka asiat tästä kehittyy.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti