lauantai 9. marraskuuta 2013

LEIJONASYDÄN

VAROITUS: Postaus sisältää juonipaljastuksia!


Olen pitänyt jokaisesta Dome Karukosken pitkästä elokuvasta. Jokaisesta. Nyt noin pari tuntia elokuvan Leijonasydän jälkeen olen kuitenkin hieman hämilläni. Kaikki ovat kehuneet elokuvaa. Aivan kaikki. Elokuva pyörii listaykkösenä ja Karukoskea suitsutetaan joka puolelta. Elokuva on koskettava, mutta jo elokuvaa katsoessani huomasin miettiväni, että oliko elokuvan teossa tullut kiire vai oliko juonen kanssa vain haluttu päästä helpolla. Pitänee ehkä hieman selventää ajatuksiani.

Kursivoidut tekstit ovat otettu finnkinon sivuilta elokuvan synopsiksesta.

Dome Karukosken elokuva Leijonasydän on koskettava ja särmikäs kertomus pikkukaupunkilaisesta uusnatsista, Teposta (Peter Franzén), joka rakastuu kiihkeästi temperamenttiseen Sariin (Laura Birn). Uudella avovaimolla on tummaihoinen poika Ramu (Yusufa Sidibeh).
Pariskunnan tapaaminen ja todella nopeasti kehittyvä suhde on jotenkin todella ohut juoni. Mietinkin olisiko ollut kiinnostavampaa ja näin ollen monimutkaisempaa jos Ramu olisi ollut adobtoitu lapsi. Sarin ja Tepon suhteen olisi tullut uusi kulma siitä, että Teppo olisi kyseenalaistanut sitä miksi Sari haluaisi kasvattaa tummaa lasta.
Kasvaako Teppo ulos ennakkoluuloistaan? Voittaako rakkaus vai kaveriporukan luoma paine? 
Jo elokuvan alkuvaiheessa on täysin selvää, että Teppo tulee muuttumaan ja kasvamaan ihmisenä. Työhaastattelussa istuessaan Teppo on jo valmis muuttumaan. Tässäkin kohtauksessa olisi voinut miettiä hieman rajumpaa suhtautumista naishaastattelijaan. Teppo halusi peittää rikosrekisterinsä vaikka toinen vaihtoehto olisi ollut kertoa avoimesti se mitä Teppo edustaa. Sehän oli kuitenkin Tepon aate.
Ainoa kova paine kaveriporukan ja rakkauden välillä nähdään siinä kohdassa, kun Ramu ja Teppo menee pelaamaan jalkapalloa uusnatsien kanssa. Sekin kohtaus jotenkin kuivu kasaan uusnatsien lähtiessä vain pois.
Entä miten käy Ramun, joka saa isäpuoliehdokkaakseen uusnatsin?
Ramu, eli Yusufa Sidibeh tekee todella loistavan roolin elokuvassa. Se, kuinka Ramu ottaa lopulta Tepon perheeseensä on elokuvan kaunein hetki.
Elokuvan yllättävän ja kulmikkaan huumorin taustalla on suuria tunteita ja sen ytimessä sykkii rohkea ja lempeä leijonasydän.
No niin. Elokuvahan ei varsinaisesti mikään komedia ole ja leijonakin viilataan lopussa Tepolta irti.

Vaikka olen kovin kritisoinut elokuvaa niin ei se varsinaisesti huono ollut. Tietyt juonenkäänteet olisin itse vain tehnyt toisin. Elokuvasta olisi niin tullut ehkä jopa syvempi... Tai sitten ei. Elokuva laittaa ajattelemaan ja se tunne, kun on juuri saapunut elokuvateatterista on kohtalaisen sanoinkuvaamaton. Vaikka en aivan jokaiselle roolille funktiota löytänytkään oli roolitus onnistunut loistavasti. Pääkkönen ja Franzén, kun voisi jopa olla velipuolia. Yusufa Sidibehin surusilmäisyys, Pamela Tolan agressiivinen taajamasuttura ja Timo Lavikaisen jopa pelottava hahmo on
osoitus siitä, että kotimaisten näyttelijöiden taso on todella korkella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti