keskiviikko 30. lokakuuta 2013

VÄSKÄ

Tunnen olleeni todella väsynyt jo muutamien viikkojen ajan. Erityisestä tämä viikko on ollut paha. Aamulla töihin, kotiin - sohvalle ja päikkärit. Siitä sitten voikin jatkaa kivasti yöunille. Seuraava päivä onkin sitten samanlainen. Ja seuraava. Itse asiassa luulin tänään olevan jo torstai. Kamala pettymys.
Alla olevaan kuvaan kiteytyy hyvin olotilani nyt.


Olo on kuin yhdenhengen pöydällä, joka on ajettu nurkkaan. Se on jotenkin niin surullinen, että se on jopa surkuhupaisa.

Olin koko viikonlopun kuvauksissa. Sekin veti mehut ihan kuiviin. Palaisin halusta näyttää kuvia myös täällä, mutta en ole saanut vielä julkaisulupaa mallilta. Tulisipa lupa äkkiä!

Miten saisi mielealan pikkaisen kohoamaan? Miten jaksaisin olla hereillä?

maanantai 28. lokakuuta 2013

MITÄ KUULUU

Mitä kuuluu? Mitä teet? Tuletko tänne? Lähdetäänkö leffaan? Siinä muutamia kysymyksiä, joita olen viime päivinä saanut. Eihän siinä mitään, ihan mukavia kysymyksiä, mutta se lähettäjä. Nuija.
Nuija on siis ex-miesystäväni, joka löysi toisen naisen. Ero sujui kohtalaisen kivuttomasti, koska alkuun vaikutti siltä, että Nuija oli todella rakastunut tähän toiseen naiseen. Tietenkin se teki pahaa, mutta Nuija vaikutti niin vilpittömälle.
En edes osaa sanoa kauan erostamme on aikaa. Ehkä kaksi kuukautta? Tämän kahden kuukauden aikana on kuitenkin tapahtunut paljon. Noin kolme viikkoa ero jälkeen Nuija ehdotti salasuhdetta ja pari viikkoa sitten hän sai huikean mustasukkaisuuskohtauksen viikonloppua keskellä yötä. Tuon yön jälkeen viestiä on alkanut taas sadella uudella tavalla.
Sovimme, että pysymme eron jälkeen ystävinä ja alkuun se tuntuikin hyvälle idealle. Nyt ajatukset myrskyää, kuin puolelta toiselle myrskyävä vesilasi. Välillä tulee jopa yli laidan. En tiedä enää onko ajatus ystävyydestä enää hyvä idea. Myönnän, että minulla on edelleen jonkinlaisia tunteita. Ja onhan minulla ikäväkin.


En tiedä mikä tilanne toisen naisen kanssa on. Ei ilmeisestikään kamalan hyvä. En ole kehdannut kysyä.

En tiedä kumpi olisi nyt parempi. Pysyä väleissä vai katkaista välit. Voiko eron jälkeen pysyä ystävinä?

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

VALOMAALAUSTA


Lupailin varmaan joskus viime talvena kuvia valomaalauksesta. Jo ihan vuotta myöhemmin saatiin sitten aikaiseksi. :D
Eli säkkipimeä paikka, taskulamppu ja pitkä valotus kameraan. Melko hauska kuva ainakin minusta.

tiistai 22. lokakuuta 2013

VÄRIÄ VAIHTAVA KYNTTILÄ


Air Wickiltä on tullut uusia kynttilöitä. Luin LittleB:n postauksen, jossa hän oli päässyt kokeilemaan kynttilöitä ja kiinnostuin heti. Väriä vaihtava? Oikeasti? Kyllä! Tuijotin varmaan tunnin kynttilää. En tiedä missä tynnyrissä olen elänyt, koska en ole ennen B:n postausta edes kuullut asiasta. Vaikutin niin, että otin puhelimella videotakin. :D

maanantai 21. lokakuuta 2013

TARRAHAAVEITA

Mietin tässä, etten ole uudistanut kotiani mitenkään pitkään pitkään aikaan! Mietin, että jos aloittaisi ihan ulko-ovelta. Minulla on eteisessä iso valkoinen kaappi, jossa on neljä ovea. Mietin josko siihen laittaisi jonkun ison tarran.

Katselin tarroja ebaystä ja ihastuin tähän tarraan kovin. Samalla siihen saisi kiinnitettyä myös omia muistoja.

Tykkäsin myös tästä. Ja sen hinnasta. 0,70 euroa.

Tämä oli hauska, mutta toisaalta ehkä jopa liian vitsikäs.
Kylpyhuoneeseen hauskuus kuuluu. Tätä harkitsin jo oikeasti. Siis kylpyhuoneeseen.

Tykästyin Lontoossa niihin ihaniin puhelinkoppeihin, mutta ehkä ei pidemmänpäälle.
Etsin sellaista tarraa, jossa on kaikki maailman suurimmat kaupungit. En löytänyt, mutta löysin tämän. Tämäkin olisi hauska, koska olen lähes kaikissa paikoissa käynyt....

Mietin myös jos yhteen oveen laittaisi kaupunginosat ja viereiseen oveen yllä oleva tarra.



Toisaaltaan olisikos tuo kotokutoisempi sitten enemmän minun juttu? :)

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

YLPEÄ JA SURULLINEN

Lähtiessäni yksin Lontooseen muutamaksi päiväksi sain muutamilta tahoilta kuulla kuinka rohkea olin. No, mielestäni ei ihan hirvittävää rohkeutta vaadi lähteä kaupunkiin, joka elää turismilla ja jonka kielen osaa. Sitä paitsi kysymys oli vain muutamasta päivästä, jonka jälkeen arki alkoi hyvin nopeasti.
Veljeni sen sijaan tekee vuoden vaihteessa jotain todella rohkeaa. EU direktiivin mukaan hän ei voi enää vuodenvaihteen jälkeen jatkaa tämän hetkisessä työssään, vaikka hän on kouluttautunut kyseiseen työhön ja vaikka hän on vuosi tolkulla tehnyt työtä. (Se on jotenkin hassua, että kun vuosi vaihtuu keskiviikkona, niin tiistaina hän on vielä pätevä työssään, mutta keskiviikkona ei). Direktiivi on huono, koska se antaa veljelleni mahdollisuuden pakata rinkan ja lähteä maailmalle. Ja kyllä, hän meinaa myös tehdä niin.
Veljeni on koko vuoden puhunut siitä, kuinka hän lähtee. Olen ollut todella ylpeä, mutta nyt, kun matka lähestyy en enää tiedä mietä ajattelisin. Hän on elänyt koko vuoden lähtöä ajatellen ja säästänyt kaiken ylimääräisen. Nyt hän on jo ilmoittanut vuokranantajalleen, ettei tarvitse asuntoa enää vuodenvaihteen jälkeen ja hän on alkanut myymään omaisuuttaan pois. Pian ei jää enää muuta, kuin rinkka ja kasa vaatteita.



8.1.2014 lentokone lähtee ja vie veljeni mukanaan. Ranskaan. Pariisiin. Sieltä matka jatkuu Espanjaan sitten Afrikkaan, Australiaan ja niin edelleen. Yksi eksoottisimmista matkapaikoista on Kurdistan. On kuitenkin mukava huomata, että veljelläni on tehnyt todella tarkan matkasuunnitelman eikä hän muutenkaan ihan takki auki ole lähdössä.
Veljeni on varannut matkaan vuoden. Ja toivon todella, että vuoden jälkeen hän palaa takaisin eikä lähde enää muualle, kuin kerran kesässä kanarialle korkeintaan viikoksi, koska siellä on suomalaisia pian enemmän kuin paikallisia. Olen todella ylpeä veljeni rohkeudesta, mutta vuosi tuntuu todella pitkältä ajalta. Onhan kyseessä pikkuveli.
Olen itkenyt monta päivää sen jälkeen, kun asia konkretisoitui. Olemme veljeni kanssa todella läheisiä ja molemmat saa apua toiselta aina, kun apua tarvitaan. Veljeni ei ole halunnnut kamalasti puhunut matkastaan, koska tietää kuinka vaikea asia se minulle tulee olemaan. Myönnän, että pillitän nytkin tätä kirjoittaessa. Äidin kanssa asiasta ei pysty puhumaan ollenkaan eikä isällekään asia ole yhtään sen helpompi. (Se ei vaan paru). Uskon siis, että veli pärjää, mutta miten minä pärjään täällä ilman veljeä?


Olisi mukava kuulla, kuinka te muut olette selvinneet sisarusten vuoden reissusta. Vaihtari vuosi, aupair vuosi? Onko aika mennyt nopeasti?

torstai 17. lokakuuta 2013

EUROT TALTEEN

Tulipa mieleeni yksi säästövinkki. Tästä on joitain vuosia, kun vanhempi naishenkilö kertoi kuinka hän säästää ja käy suunnilleen kerran vuodessa etelässä.
Vinkki on helppo. Eurot talteen. Ja nyt tarkoitetaan euron kolikoitaa. Siis yhden euron. Niitä ei siis saa käyttää vaan laittaa jemmaan. Euroja tulee kuitenkin kohtalaisen paljon käteistä käyttäessä. Euro on aika pieni raha käytössä, mutta euroja tulee jemmaan kuitenkin suhteellisen helposti. Ja jos summan haluaa nopeammin kasaan voihan jemmaan laittaa kahden euron kolikon. Opiskelija voi taas laittaa jemmaan 50 sentin kolikon. Pointti on siis, että yhtä kolikkolajia ei saa käyttää.

Noin viikon eurot.
Oma säästökohde ei ole vielä selvillä, mutta enköhän minä jotain keksi. Uusi matto ja matka englantiin maksaa suunnilleen saman verran... ;)
Mitä helppoja säästövinkkejä sinulla on?

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

AJATUKSIA KUVAAMISESTA

Toisinaan katsoessani valokuviani huomaan toistavani aina samaa. Toisaaltaan, onhan siinä puolensa, että kädenjälki näkyy. Ne, jotka pitävät kuvistani tietävät varmasti saavansa haluamansa. Itselle se vaan on hieman tylsää.
Toisinaan saan aina kuningasidean rueta "vääntämään" kuvia. Samalla muistella vanhoja oppeja ja ehkä keksiä jotain uutta samalla. Hyvällä fiiliksellä.
Mutta kuinkas siinä aina käy?

Kuva suoraan kamerasta. Tästä siis lähdetään.
Hartiat vetreiksi ja Don Huonot soimaan. Kyllä hyvin useasti se on Don Huonot. Kaikki biisit on sahattu kyllä jo niin moneen kertaan! Toinen inspiraatiobändi on Stam1na. No nyt oli kuitenkin "Huonon T:n" vuoro.

Lopputulos on aina ihan kamalaa kuraa!
Lopulta päätän rytätä työn ja mennä nukkumaan. Sitten menee taas tovi ennen, kuin menen taas mukavuusalueeni ulkopuolelle.

lauantai 12. lokakuuta 2013

SUPERLAISKA

Ei mennyt taas niin kuin Strömsössä. Päätin nimittäin jo eilen olla superlaiska tänään. (Se on sama, kun normaali laiska, mutta tänään minulla olisi ollut viitta). No, kuinkas kävi? Kävin neljän tunnin verran kuvaamassa Ruissalossa ja Turun linnalla. Sitten kävin kaupassa ja aloin siivota. Siivosin niin, että peukaloon tuli haava. Olisikos huomenna super päivä?


keskiviikko 9. lokakuuta 2013

ERO

Minulla on käsittääkseni aina ollut korkea moraali. Välillä se ajaa minut tilanteisiin jossa keskustelua käydään. Jotenkin tuntuu, että nykypäivän ihmisen moraalikäsitys on laskenut. Kaikki on saatava heti tai kaikki on vaan yksinkertaisesti saatava.
Tämä hieman kryptinen alkuteksti liittyy Nuijaan. vajaa kolme viikkoa eron jälkeen hän kehtaa ehdottaa salasuhdetta! Voi hyvää päivää. En oikein tiedä mitä sanoa. Siis en missään nimessä edes harkitse asiaa, mutta se sai taas ajattelemaan. Kaksi viikkoa sitten Nuija oli vielä niin fall in love ja nyt hän kehtaa ehdotella. Olen niin vihainen ja järkyttynyt. 
Pahinta koko asiassa on, että tämä tuntuu olevan täysin normaali tapa nykypäivä miehillä. Pari kaveria nimittäin on kertoneet samasta ilmiöstä. Toisessa tapauksessa ystäväni oli eronnut miehestä, joka sitten oli nopealla vauhdilla alkanut seurustelemaan uudelleen ja tehnyt sitten uuden naisen kanssa lapsiakin kaksin kappalein. Tämäkin pariskunta oli päätynyt eroon ja mies oli taas lähtenyt uuden matkaan. Jonkin ajan kuluttua mies oli kuitenkin ehdottanut lapsien äidille salasuhdetta. No tällä hetkellä ystäväni ex mies ja hänen lapsiensa äiti löysivät toisensa uudelleen ja elävät onnellisena elämänsä loppuun saakka... Tai ainakin ennen seuraavaa kriisiä.
Niin, kuin jonkun postauksen kommenttiin kirjoitin, elämäni miehet ovat jakautuneet kahteen leiriin eron jälkeen. Niihin, jotka menevät naimisiin ja saavat lapsia ja niihin jotka vinkuvat x ajan jälkeen takaisin. Luulin, että Nuija kuuluisi tuohon ensimmäiseen kategoriaan, mutta ei.
Minulla on hieman kaksijakoinen fiilis asiasta. Myönnän, että olen hieman otettu, että Nuija edes ehdottaa asiaa, koska se kertoo siitä, että hän on ajatellut minua tämän kahden viikon aikana ilmeisen paljonkin. Mutta toisaaltaan mikäli hän välittäisi minusta todella niin minä olisin se ensimmäinen ja ainoa nainen.

Eipä osunut napakymppiin taaskaaan.

POSTAUS 600

Kaksi vuotta ja 600 postausta. Paljon on mahtunut pariin vuoteen vaikka tuntuukin, että juuri nyt olen aivan samassa tilanteessa, kuin aloittaessani blogissa.

On ehkä taas aika muistella vanhoja.

Blogissa on ollut DIY-juttuja:



 Hömppää


Omia valokuvia vaan valokuvina




 Ruokajuttuja



Ostoksia ja niiden odotteluja


Parisuhde juttuja


 Niin ja paljon muuta... Aikamoista ilotulitusta siis.


Toivottavasti blogini löytää vielä paljon uusia lukijoita! Haaveissa olisi tehdä nyt uusi leiska ja ehkä muitakin uudistuksia... Saa nyt nähdä mitä syksyn tuulet tuo.

maanantai 7. lokakuuta 2013

DOLCE GUSTO

Kerroin jo joku aika sitten, että hurahdin Dolce Gusto Cirolo -keittimeen. Se olikin taas oma prosessi saada keitin kotiin. Hain viime viikolla yhden paketin pakettiautomaatista ja toisen paketin seuraavana päivänä postista. Hauskinta asiassa oli, että posti sijaisee Citymarketissa ja pakettiautomaatti Prismassa. On siis molempia suuria kannatettu nyt. :D
Kun kaikki paketit oli kotona, alkoikin miettiminen siitä, että mihin saa kaikki kahvikapselit. Keittiössä, kun ei ole ihan äkkiä tilaa 15 paketille. No, olen nyt piilotellut niitä ympäri keittiötä ja osa paketeista sitten vaan auki ja katselit kauniiseen purkkiin kahvikoneen viereen. Myönnettäköön, ettei purkki ole käytännöllinen vaikka kaunis onkin.





Huomasin myös pian, että Iittalan Hot Cool-kuumajuomalasit ovat täydelliset kahvikoneeseen! Niissä näkyy juoman kerrokset niin kivasti.
Ja niille jotka miettivät, että kuinka lihattoman lokakuuni nyt käy, kun juomissa on maitoa, niin ei mitenkään. En nimittäin ole juonut vielä, kuin teetä ja jääteetä. Tunkin kuvin joi ystäväni. Odottelen nyt, että jahka tämä kuu loppuu niin pääsen nautiskelemaan kaikista.

Kiinnostaisi tietää miten te muut guston omistajat? Onko laite turhake vai onko tullut tunne ettei ilma voi enää elää? 

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

ENSIMMÄINEN KOLMESTA

Kerroin tuossa taannoin sukeiden sarjasta, joka sattui noin viikko sitten töissä. Tapahtuman johdosta käyn nyt puoli vuotta verikokeissa. Olin aivan paniikissa noin viikko sitten, kun tilane kävi. Viikon aikana on päässä on käynyt paljon ajatuksia, joista osa ei ole ollut kovinkaan valoisia.
Sain perjantaina puhelun. Ensimmäiset testin tulokset olivat puhtaat. Huh. Se antaa hieman valoa myös siihen, että seuraavatkin testit olisivat puhtaat.



lauantai 5. lokakuuta 2013

ILTA PIMENEE

En ole oikein koskaan ollut mikään pimeyden suuri ystävä, mutta nyt oikein odotin, että tulisi mahdollisimman pimeää.



Se on teräsvillaa vispilässä...

torstai 3. lokakuuta 2013

JUUSTO ON ILONI

Kovin on nyt ruoka -henkinen tämä blogi, mutta lihaton lokakuu on tehnyt minuun vaikutuksen. Sitä en tiedä kestänkö koko kuukautta vegaanina, mutta yritys sai uutta pontta kaupassa käydessäni.

Tiedättekö mitä erikoista näissä leivissä on?


Tai no tottakai tiedätte, koska puhun kovaan ääneen vagaaniudesta. Leivät ovat siis täysin vegaanisia! Leipä, joka ei sisällä munaa eikä maitoa, kasvirasvaa, vegaanista juustoa ja vegaanista salamia. Oikeasti!


Yllätyin tänään todella kovin kaupassa, kun tutkiskelin juustoja. Olin tehnyt taustatutkimusta jo aikaisemmin ja pidin tuotteita vaikeasti saatavana, mutta yllätyin kovin lähi Prismassa. Vegaani juustoja ei ollut vain yhtä tai kahta.. Juustoja oli nimittäin viittä erilaisia! Viittä! Juustot olivat sen verra hintavia, että mukaan tarttui kolmea.
Ole kokeillut juustoista kahta. Cheddar viipaleita ja mozzarella raastetta. Cheddar juustot olivat todella hyviä ollakseen korvikkeita. Se antoi voimaa siihen, että kestän kyllä tän kuun.
Mozzarella raaste ei säväyttänyt samalla tavalla, mutta mietin josko tässä jonkin piirakan vaikka paistaisi ja kokeilisi siinä uudelleen. Alunperin ajattelin tehdä sienipizzaa, mutta se tyssäsi heti alkuunsa juuston puutteeseen.
Edam tyyppinen juusto on vielä korkkaamatta, mutta eiköhän sekin pian aukea.