lauantai 29. kesäkuuta 2013

TURUN KESKIAIKAMARKKINAT







Kävin eilen Turun keskiaikamarkkinoilla. Nähtävää oli paljon ja samoin ihmisiä. En ole vuosikausiin käynyt kyseisillä markkinoilla, mutta vuosien kauko teki selvästi hyvää. Markkinat ovat kyllä näkemisen arvoiset ja suosittelen vaikka hieman kauenpaakin paikalle saapumista.
Mitä markkinoilta jäi sitten käteen? No henkilökohtaisesti ei juuri mitään konkreettista. Tein tarkoituksella niin, etten ottanut käteistä mukaan ja sovin itseni kanssa niin, että mikäli todella haluan jotain ostaa käyn hakemassa käteistä. Käsityöt oli kyllä kauniita ja mieli olisi tehnyt ihan kaikkea, mutta mietin sopisiko asia/esine todella kotiini. Ruokapuolella en sitten edes pahemmin käynyt, koska lokitkin olivat löytäneet saman paikan.
Saattaa kuitenkin olla, että teen vielä pikapyrähdyksen tänään tai huomenna alueelle, koska eilen jätin kameran kotiin ja markkinoilla olisi kuvattavaa todella paljon.

2 kommenttia:

  1. Oo mun kaveri oli tuolla käymässä tänään :)! Näyttää aika ihanalta etten sanoisi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ja noista kuvista ei saa mitään irti siihen nähden mitä se todellisuudessa oli! :)

      Poista