sunnuntai 5. toukokuuta 2013

IKÄVÄ

Ensimmäistä kertaa eron jälkeen tuli ikävä. Siis ikävä ikävä. Sen hetken jälkeen, kun luuli jo kaiken olevan menneisyyttä. Kaikki lähti siitä, kun yllätin itseni työpäivän jälkeen elokuvalla.


Jo elokuviin menessä tuntui, että kassalla oli vaikeaa ymmärtää mitä sana yksi tarkoittaa. Yksi lippu kiitos! Minun oli myös joten vaikeaa sijoittaa itseäni elokuvateatterin penkille. Täyttääkkö väli vai menenkö yksin keskelle eturiviin? Päätin ottaa paikan viidennen rivin keskeltä.
Ikävä tuli siinä kohtaa, kun istahdin penkkiin. Kun kukaan ei istahtanutkaan viereen pitämään nolona käsilaukkua hetken, jotta saan takin päältäni. Kukaan ei napannutkaan leffakarkkeja ja syönyt sieltä muutamaa ennen kuin kaivoi oman pussin edes esille. Kukaan ei laittanut kättä reidelle ja hymyillyt. Pimeyden laskeuduttua kyyneleet pääsi. Olin todella yksin.
Ilman taustaani elokuva olisi ollut todella hauska. Erilainen kotimainen komedia. Olen aina tykännyt Johanna Vuoksenmaan tuotoksista. Rikospoliisi Marja Kallio, Paristo, Tahdon asia, Onni von Sopanen... Taattua Vuoksenmaata... Välillä huomasin kysyväni itseltäni MI-TÄ täällä tapahtuu ja kääntyväni sinne päin missä oletettu seuralaiseni olisi ollut. No, eipä ollut... Mutta kaikesta huolimatta ihan hauska elokuva.

6 kommenttia:

  1. Voihan Nöpsö,mä niin muistan nää fiilikset mitä oot läpi käynyt leffan aikana..paitsi että mä olin aina niin nössö, etten mennyt yksin leffaan. Nyt voisin mennäkin, mutta sillon yksin elon aikana, jopa silloin kun en edes voinut kuvitella seurustelevani ajatus leffassa vieressä kuhertelevista paiskunnista oli ihan liian pelottava :).

    Ollaan muutenkin vissiin aika samanlaisia tuon mielikuvittelun kanssa ja saadaan surku kyllä aikaiseksi vaikka väkisin, kun oikein alkaa murehtimaan ja haikeilemaan juuri noita "nyt se nappais mun karkkipussista puolet" juttuja...Yksinhän saa syyä rauhassa koko pussin :D hih.

    Vaan mä ainakin tarvin myös ne murehtimiset, se on osa prosessia :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän se on, että se on osa prosessia. Ja hassuahan se olisi jos sitä ikävää ei tulisi. Mulla vaan kestää asioiden konkretisointi kohtalaisen kauan. Ja asiat, joita tekee ensimmäisen kerran eron jälkeen on aina vaikeita. Sammakkoon, kun ehti tottua. Kaikkineen vikoineen.
      juu mielikuvittelu on paha. Todella paha. ;)

      Poista
    2. niin ne ensimmäiset "me ei enää koskaan mennä yhdessä tällä bussilla ja me ei enää koskaan mennä sen mummolaan...en ehkä nää sen mummoa enää ikinä.....KÄÄK!" Näitä ku kelaa niin sekoo. Mutta onneksi lopulta tulee ne uudet bussireitit ja mummot :).

      Poista
    3. XD Voi ei toi kuulosti niin mun päänsisäiseltä ajatukselta... Jopa KÄÄK oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan. ;)

      Poista
  2. Voi sinnuu! Tähän sopis taas hyvin monta latteaa kliseeta, kuten aika parantaa haavat jne mut niinkun Anselmi sanoi, nää huonot hetket on tärkeitä osia prosessissa.
    Mun blogissa on myös sulle jotain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, mutta enkähän mä pärjää. Tänään on jo huomattavasti parempi. :)
      Kiitos tunnustuksesta! Palaan siihen pikkaisen myöhemmin. :)

      Poista