tiistai 30. huhtikuuta 2013

WAPPU

Tämä vappu ei lähtenyt ihan niin, kuin suunnittelin... Kaupassa ei ollut niitä munkkeja joita olisin halunnut, eikä Alkossa ollut sitä ainoaa skumppaa jota juon jopa mielelläni. Koska olin kauppakeskuksessa (niin kuin moni muukin siihen aikaan) en saanut autoani oven viereen vaan piti kävellä sellaisen kaupan, kuin Rajala ohi... Tai siis olisi pitänyt kävellä ohi... Ohittaminen ei onnistunut ja mukaan tarttui 120 euron linssi... Siitä myöhemmin lisää.

Vappu menee muuten ilman ihmeellisiä suunnitelmia. Sain kaverin houkuteltua kuitenkin tivoliin tänään ja täytyy sanoa, että oli ihan mahtava reissu! 



Tivoli vaikutti kuvissani aika aavemaiselta...


Ja niin, kuin maailmanpyörän kuvasta huomaa niin eipä siellä ihan kamalan montaa ihmistä harhaillut.


Mutta kivaa meillä oli. Varsinkin siinä laitteessa joka pyörii ympyrää ja jossa mennään istumaan "pieniin" kuppeihin, jotka pyörivät vielä vinhaa vauhtia ympäri. Keskipaikoisuusvoima aiheuttaa sen, että huomasin tissieni etsivän kainaloita. Laite on meidän molempien suosikki ja nauroimmekin, että istumme sitten siinä laitteessa loppuillan... Loppuajan sitten visalla, kun käteinen loppuu...


Kävimme myös ensimmäistä kertaa lakituksessa ja olihan siellä muutama muukin...

Näin vappu menee täällä, toivottavasti sielläkin menee kivasti. :)

4 kommenttia:

  1. Tivolit ja huvipuistot ovat ihania paikkoja :) Hauskaa wappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu niin on. :) Tulee käytyä vaan aivan liian harvoin.
      Hauskaa wappua myös teille sinne! :)

      Poista
  2. Tuo alimmainen kuva on Turusta, kyllä :) itse myös pari vappua sitten siellä ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps niin on... Ja tivolikuvat on myös... Kupittaalta. :) Lakituksessa en oo tosiaan aikaisemmin ollut niin oli yllättävää huomata kuinka paljon tuolla on tosiaan porukkaa.

      Poista