keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

ALTAKASTELU

Olen ollut taas hieman laiska kirjoittelija. Pientä kevät väsymystä ilmassa. Josko tämä taas tästä lähtisi. :)

Olin tässä päivänä eräänä vanhempieni luona hieman anskurtelemassa. Saatiin isin kanssa aikaiseksi tällainen ruukku.


Ja sivusta...


Ihan täydellinen siitä ei tullut johtuen pienistä säröistä reunoissa, mutta sinä päivänä, kun ruukkua teimme, oli niin kylmä, ettei ulkona ihan kamalan kauaa viihtynyt. Nyt, kun ilmat taas hieman lämpenee niin voisi yrittää uudelleen.

Ja mitenkäs tuo sitten tehtiin?
Aloitetaan pullon halkaisusta joka itseasiassa olikin paljon helpompaa mitä saattoi aluksi kuvitella. Halkaisimme pullon tämän videon ohjeella.

 
 
Sitten otin huokoista kangasta (minä käytin ristipistokangasta), johon ompelin "tekojuuret" villalangasta. Sitten multaa ja äidiltä varastettu paprikan taimi. He hee! Myönnettäköön, että aluksi hieman epäilin "tekojuurien" toimivuutta, mutta nyt pian viikon testailun jälkeen multa on juuri sopivan kosteaa.
Mietin, että tuo systeemi saattaisi toimia myös minun todella kuumalla parvekkeella ja kasvamaan voisi laittaa vaikka yrttejä?

3 kommenttia:

  1. Siis hitsi miten hieno systeemi! Tätä pitää joskus kyllä kokeilla. Tossa videolla toi käy niin näppärästi et ei se voi olla mitään ydinfysiikkaa. Kiitos aivan ihana vinkki!

    VastaaPoista
  2. Meneekö tuo ristipistokangas tuonne sisään vaa nmyttynä vai onko sillä joku järjestys?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Mä laitoin siis pohjalle noin 3x3 cm palasen kangasta johon neuloin muutamalla pistolla nuo narut kiinni. Ideana vaan siis saada nuo narut johonkin kiinni ja kangas estää mullan tippumisen pohja astiaan. Myttyä en siis tehnyt, mutta voisi olla ihan hyvä idea kyllä tehdä. Tekisin sen ehkä langasta joka johdattaa vettä. Voisi kuvitella, että siitä olisi enemmän hyötyä, kun kankaasta.
      Eli: pullo poikki, muutama lanka hyvin läpäisevän kankaan läpi (myös kannattaa ottaa huomioon, että lanka imee hyvin vettä) mahdollisesti langasta mytty myös pohjalle, varovasti multaa,( ettei koko hässäkkä hajoa niin, että kangas siirtyy ja kaikki mullat tule läpi), kastellaan ja lopulta kasvi paikoillen. :)
      Toivottavasti vastauksesta oli apua. :-)

      Poista