torstai 28. helmikuuta 2013

ONNI SYNTYY PIENISTÄ ASIOISTA: SAMMAKKO

Olin taannoin kipeänä ja mietin taas asioita mitä minulla ei ole. Ajatus ärsytti minua niin paljon, että listasin asioita, joista olen joskus vaan haaveillut, joita minulla nykyään on. Lista oli päällisin puolin kohtalaisen materialistinen, mutta elämä on. Tämän päivän listan asia on kuitenkin jotain muuta:

SAMMAKKO

Näin Sammakon (lähes) syntymäpäivänä saa hän oman päivityksen. Tästä tulee siirappinen päivitys nyt, mutta menköön. Näissä "onni postauksissa" en voi olla ohittamatta Sammakkoa. On ihana mennä Sammakon kanssa nukkumaan ja herätä hänen viereltään. Yöt on aika kamalia, koska olemme molemmat aika liikkuvia öisin. Sammakko potkii ja minä lyön. Hieno meininki siis. Mutta hereillä kaikki on ihan toinen. Kyllähän me nahistellaan ja hieman etsitään omia rajoja, mutta lopulta kaikki on vaan välittämistä. Olemme puhuneet paljon tulevaisuudesta ja on ollut mukava huomata kuinka samanlainen tulevaisuuden kuva meillä lopulta on. Olemme puhuneet jopa yhteenmuutosta... Tosin olemme molemmat sitä mieltä ettei asia ole vielä ajankohtainen... Tapasimmehan uudelleen vasta marraskuun alussa... 

Kävimme maanantaina kahvilla näissä maisemissa. 

 

Kävimme siis Naantalissa kahvilla ja juttelimme taas kesästä ja yhteisistä suunnitelmista. Sammakko aloitti keskustelun näin: Mä olen vähän miettinyt.. Sehän on aina huono keskustelun aloitus, mutta onneksi Sammakko jatkoi: Meillä oli niin kiva reissu, että olisi mukava lähteä kesällä johonkin vähän kauemmas. Mun kaverilla on kämppä Berliinissä ja se varmaan vuokrais sitä suht edullisesti. Siinä kohtaa minä istuin suu auki ja päässäni alkoi soimaan tämä biisi.


Ehkä se mun Sammakko olikin sittenkin se prinssi.

Postaus "sarjan" muita osia löytyy tunnisteista Onni.

tiistai 26. helmikuuta 2013

NESSUT ESIIN



En voi tuntea noita tuntemuksia, mutta silti itkeä tillitin tätä videota. Nessut esiin siis.

maanantai 25. helmikuuta 2013

SYNTYMÄPÄIVÄN ARVONTA

Olen todella yllättynyt siitä, kuinka paljon blogini on kasvanut pienessä ajassa. Tuntemattomista ihmisistä on pienessä ajassa tullut todella tärkeitä. Pieni blogini elää kommenteista ja toivoisinkin, että kävijät kävisi enemmän kommentoimassa tai klikkailemassa nappuloita tykkää tai en tykkää. Siten tiedän mistä minun kannattaa kirjoittaa ja minkä jätän kirjoittamatta. 
Koska olen huomanut, että kävijämäärä on kuitenkin pompanut todella pienen ajan sisällä täysin uusiin svääreihin niin on taas aika palkita Teidät. On siis aika syntymäpäivä arvonnan!

Tällä viikolla minä ja Sammakko vietämme molemmat syntymäpäiviä. Minä keskiviikkona ja Sammakko perjantaina...Tai no jos tarkkoja ollaa niin Sammakko ei vietä tänä vuonna ollenkaan syntymäpäivää, koska hän on syntynyt karkauspäivänä, mutta hän on ollut nyt niin kiltti, että hän saa syntymäpäivän tänä vuonna. :)

Arvonta sisältää tällä kertaa yhden kysymyksen. Mitä Sammakolle syntymäpäivälahjaksi?
Taustatietoa: Sammakko on mies. Hän täyttää 29 vuotta. Hän harrastaa viskejä ja käy salilla. Päivät Sammakko opiskelee yliopistolla. Emme asu yhdessä emmekä ole ihan kamalan kauaa kyllä seurusteltukaan, mutta tällä hetkellä minulla on Sammakon kanssa hyvä olla.

Palkintona tällä kertaa on kaksi (tyhjää ja uutta) matkahajuvesipulloa. Vaaleanpunainen ja musta. Voit täyttää molemmat pullot kahdella lemppari hajuvedellä ja eroitat tuoksut jo pullon väreistä tai voit antaa toisen pullon ystävälle. Pullot ovat todella helppo täyttää ja kuljettaa mukana isojen pullojen sijaan. Pieni pullo kulkee mukavasti käsilaukussa ja on aina tarvittaessa lähellä. Eihän sitä koskaan tiedä koska joku komistus kävelee vastaan ja tarvitsee vähän suihkauttaa... ;)


Arvontoihin on jo muodostuneet tutut säännöt:

Yhden arvan saat, kun kerrot hyvän lahjan Sammakolle ja jätät samalla sähköpostisi tähän postaukseen.
Kaksi arpaa saat, jos olet julkinen lukija bloggerin kautta tai liityt lukijakseni.
Kolmannen arvan saat mikäli jaat tämän arvonnan omassa blogissasi (kuvaa saa käyttää).

Ja hei, kirjoita monellako arvalla olet mukana! Mikäli voittajaan en saa yhteyttä viikkoon arvonnan suorittamisesta pyörähtää arvontakone uudelleen. (Arvonta suoritetaan uudelleen tarvittaessa 11.3)

Osallistuminen arvontaan alkaa nyt ja päättyy 3.3.2012 klo 12:03

Alla vielä video hajuvesipullon täyttämisestä.


Huom: Arvonta pulloissa ei lue kyljessä mitään!

Onnea arvontaan!

ARVOTA ON PÄÄTTYNYT!

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

ITSEKUNNIOITUKSEN VIIMEISET RIPPEET

Tiedättekös mitä tämä on?


No muotoillaan vaikka niin, että se on suoraselkäisyyteni ja sitä kautta itsekunnioitukseni viimeiset rippeet. Olen nimittäin aina sanonut, etten tarvitse vedenkeitintä, koska pystyn keittämään veteni kattilassa. Tänään kuitenkin tapahtui jotain ja kävelin kaupasta veden keitin kädessäni... (Kyllä minä sen maksoin). Enkä siis edes mennyt kauppaan ostamaan vedenkeitintä! Se oli siis täysin heräteostos! Laitan sen kevään piikkiin.

Onko teillä ostoksia joitain hankintoja joista olette sanoneet, 
ettette tule koskaan hankkimaan, mutta kuitenkin huomaatte 
jossain vaiheessa omistavanne asian?


Niin kyllähän se kevättä alkaa jo tekemään... Moottoritiekin alkaa olla jo aika kuuma... :) Eikä ole kuin muutama päivä siitä, kun valitin, ettei talvi lopu koskaan... :D Ja ihan huomiona, etten ole seisoskellut keskellä moottoritietä vaan siis ajoi kyllä ihan autolla. :)


Tänään oli jo häivähdys kevätoloa. Mahtavaa!

Ensi viikolla vietetään syntymäpäivä viikkoa. Vietän itse syntymäpäivää keskiviikkona ja perjantaina  Sammakko täyttää vuosia. Huomenna onkin siis aika potkasta käyntiin arvonta! Arvonta tulee sisältämään yhden kysymyksen jota voitte jo nyt yön pimeinä tunteina miettiä... Mitä Sammakolle lahjaksi? Tarkemmat tiedot arvonnasta huomenna! Mutta nyt, hyvää yötä!

lauantai 23. helmikuuta 2013

HUONO BLOGGARI

Kaikki kunnossa. Olen vain nyt ollut hieman huono bloggari ja ottanut aikaa itselleni, Sammakolle ja vaan lomaillut. Olen ollut myös useamman päivän vanhempiei riesana ja siellä ei kamalasti tule vain kirjoiteltua. Olen kuitenkin käynyt päivittäin täällä ja ilokseni olen huomannut, että niin tekin olette käyneet täällä paljon vaikka täällä ei olekaan tapahtunut mitään järkevää pitkään aikaan. Tulette saamaan palkinnon siitä lähipäivinä. :)
Olen viime päivinä yrittänyt tehdä mustasta valkoista, antanut tilaa haaveille, kuunnellut historan havinaa ja laiskotellut! Mutta tästä kaikesta kerron tuonnenpana. :)

Olisin halunnut tähän laittaa Don Huonojen biisin Mustaa ja Valkoista, mutta sitä ei tubesta löytynyt, että saatte kuunnella kappaleen Tulee.


tiistai 19. helmikuuta 2013

KYMMENEN KUVAA KESÄÄN 6/10


Tästähän kaikki lähti... Oli syyskuu... Puoli vuotta sitten... Puoli vuotta sitten oli jo ajatus talvesta. Puoli vuotta sitten! Jotenkin todella masentava ajatus nyt...


Tältä täällä näytti eilen. Hitto. Lumi on lisääntynyt vaan viime kuusta. KESÄ MISSÄ SINÄ OLET?



Puoli vuotta on näyttänyt keittiön ikkunastani tältä...

Voi KESÄ!

maanantai 18. helmikuuta 2013

MATKA

No nyt tulee sitten se matkapäivitys. :)
Reissu meni kaikenkaikkiaan todella hyvin. Ja niin kuin aina matkalle tuli myös pari muuttujaa...


Lähdetään vaikka tällä kuvalla liikkeelle. Tietysti olisin voinut otaa kuvan vaikka heti, kun tulimme hyttiin, mutta kun en ottanut niin en ottanut. Sammakko joutui tekemään koulu juttuja reissussa... Se oli toisaaltaan hyvä, mutta toisaaltaan kurja juttu. Muutama tunti ennen lähtöä Sammakko soitti, että skipataanko kokonaan Maarianhamina, koska hän joutuisi tekemään kokonaisen tentin matkallamme. MITÄ?!?!? No keskustelimme asiasta ja päätimme tehdä niin, että minä teen omia juttuja, kun Sammakko tekee koulujuttuja.Pääsimme siis matkaan alkuperäisen suunnitelman mukaan.


Täytyy sanoa, että Grace o todella hieno laiva! Siis todella hieno. Laivalla on paljon ihan täysin oleskelupaikkoja ja niiden vieressä oli suuria ikkunoita.


Hyttien käytäviin oli myös panostettu. "Kivien" joukossa oli myös eläimiä. Sudenkorentoja ja leppäkerttuja ainakin näkyi.


Kävimme tietenkin myös syömässä laivalla ja tämä olikin aikas hauska juttu. Ravintolan nimeä en enää muista, mutta se toimi niin, että saimme ruokalistat ja nuo valkoiset kortit ja menimme pöytään. Listassa oli hampurilaisia ja pitsaa ja pastaa ja salaattia ja jotain ja jotain... Ravintola oli jaettu useampaan keittiöön ruokalajikkeiden mukaan. Eli esimerkiksi pitsat ja hampurilaiset olivat omana keittiönään. Kun olimme valinneet mitä syömme niin kävimme tilaamassa suoraan keittiöstä ruokamme. Tilatessa heitettiin valkoinen kortti pöytään johon tilaus meni. Samalla saimme tuon mustan kiekon. Menimme pöytään ja jäimme odottamaan. Kun ruoka oli valmis alkoi kiekko vilkkumaan ja värisemään. Sitten ruoka haettiin keittiöstä.
Itse henkilökohtaisesti pidin kyllä tästä "uudesta" tavasta. Selitin äidille asiaa ja hän kaipasi palvelua. Hänen mielestään seuraavalla laivalla homma menee siihen, että ruoka täytyy itse mennä tekemään seuraavaksi... No ehkä minä olin vain kiinnostunut tekniikasta. :) Pois lähtiessä valkoinen kortti heitettiin tiskiin ja maksettiin koko summa.


Hotellimme näytti tältä. Ensimmäinen riitamme tuli matkalla tänne. Sammakko viilletti edellä ja minä koitan korkokengillä kipitellä perässä. Kuoneesta en ottanut kuvia, mutta se olikin ihan perus huone. Muuten kin hotelli oli ihan kiva. Ei mikään erikoinen, mutta ei huonokaan. Ainoa huono asia hotellissa oli peitot ja tyynyt. Niihin enne oikein kumpikaan olleet tyytyväisiä.


Tämä kuva on otettu hieman seitsemän jälkeen... Ketään ei ole missään eikä nuorisoa liiku missään. Kävimme illalla iltakävelyllä ja joka puolella tosiaan näytti tältä. Huomioikaa myös talojen ikkunat. Nekin on ihan mustia... Missä kaikki ihmiset olivat?



Tästä oli pakko ottaa kuva, kun kävimme myös päivällä kävelemässä niin Sammakko kysyi haluanko galleriaan. Mitä? Haluanko? Olin miettinyt asiaa aikaisemmin, että jos ehdin niin olisi mukava käydä ja nyt Sammakkokysyi asiaa... No Galleria paljastui kauppakeskukseksi.

 

Kyltti hieman huvitti, koska olimmehan Suomessa...


Myös tämä kortti sai hieman huvittuneen ilmeen kasvoilleni...



Ennen lähtöä sain kaverilta vinkin käydä Lustans -nimisessä kosmetiikka kaupassa ja paikka on ensimmäinen täysin luonnonmukainen kampaamo ja kauneushoitola. Olisin kamalasti halunnut ottaa kuvia, mutta yks kaks huomasinkin ajan kuluneen niin nopeasti, että oli pakko kiiruhtaa jo hotellille. Kävimme nimittäin katsomassa paikkaa jo aikaisempana iltana ja muistin, että paikka aukeasisi jo kymmeneltä, mutta muistinkin väärin ja paikka auksesikin vasta yhdeltätoista. Kun huoneen uloskirjautuminen oli klo 12 eikä aikaa hypistelylle jäänyt ihan kamalasti. Ostin paikasta huulipunan ystävälle ja äidille kahvihuulirasvaa. Tarkemma kuvauksen paikasta löytää Karkkipäivä -blogista. Kannattaa käydä tutustumassa postaukseen.




Tulomatka menikin sitten näissä merkeissä. Risteily oli loppuunmyyty ja paikalla oli paljon alta metrin korkuisia ihmisiä. Ja löytyipä matkalta eräs tuttukin... Kaikista maailman ihmisistä vastaan laivalla käveli P!!! Täytyy sanoa, ettei Robin ole ihan sen ensimmäinen asia, joka P:stä tulee mieleen. Voi taas sanoa, että voi loton jättää tekemättä, koska mikä todennäköisyys tuollekin on? Ja niin kuin voi kuvitella Sammakko veti P:n kohtaamisesta taas pienet draamat. Sitä sitten selviteltiin loppumatka...

Mutta kaikkinensa matka oli todella mukava ja meillä oli tosi kivaa. Suunnittelimme jo kesäksi uutta reissua ja matkaamme mökille. :)

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

TAKAS OLLAAN


En tee sitä pitkää päivitystä nyt. Tulin vaan kertomaan, että kaikki on hyvin ja matka oli lähes täydellinen. Lukija Neiti X saa siis ainakin oksentaa vähän suuhunsa, sillä siirappinen Sammakko päivitys on tulossa. ;)
Nyt käyn matkakuvia läpi... Ja mikä jotenkin ihan hullua niin mulla on Robinista satoja kuvia ja meidän matkasta vain joitain kymmenia. En ihan kamalasti kuvaillut...
Niin ja me. Kai me sitte ollaan me... Vaihdoin parisuhdetilanteenikin faceen... Me... Täytyy vähän mutustella...

torstai 14. helmikuuta 2013

KAMALA HÄSSÄKKÄ, SITTEN HILJENEE






Aivan mahtavan ihanaa ystävänpäivää kaikille lukijoille! Itse henkilökohtaisesti olen odottanut tätä päivää jo kuukauden laskien päiviä ja sitten tunteja. Lähdemme siis Sammakon kanssa tänään matkaan. Vielä on kamalasti tehtävää ennen lähtöä. En ole pakannut enkä edes pessyt vaatteita vielä. En ole oikeastaan edes vielä päättänyt mitä otan mukaan. No eiköhän tuolta jotain löydy.. :)
Sitten pitisi siivota vielä, koska on paljon mukavampi tulla siistiin kotiin takaisin.
Käyn hakemassa Sammakon ja syömme täällä ystävänpäivän illallisen. Teen sammakolle kalaa... Teen oikeaa kalaa ensimmäistä kertaa elämässäni! Ajattelin aloittaa helpolla, mutta hyvällä (kuulemma) ohjeella. Äipän uunikalalla. Täytyy vielä soittaa äidille miten sitä tehdään... :) Laitan pöydän nätiksi ja ehkäpä myös itseni. ;)
Tämän postauksen myötä blogi hiljenee pariksi päiväksi. En ole kamalasti kirjoittanut postauksia tuonne varastoon kamalasti ja ne mitä siellä on tuntuvat nyt jotenkin irrallisilta. Joten hyvää lomaa teillekin minusta!. :) Palailen asiaan varmaankin sunnuntaina asiaan ja päivityksen uskoisin olevan kuvapläjäys matkasta. :)

tiistai 12. helmikuuta 2013

ONNI SYNTYY PIENISTÄ ASIOISTA: AMME

Olin taannoin kipeänä ja mietin taas asioita mitä minulla ei ole. Ajatus ärsytti minua niin paljon, että listasin asioita, joista olen joskus vaan haaveillut, joita minulla nykyään on. Lista oli kohtalaisen materialistinen, mutta elämä on. Tämän päivän listan asia on:

KYLPYAMME

Olen onnellinen siitä, että minulla on amme. Olen ihan pikkutytöstä saakka halunnut ammeen ja nyt minulla se on. Ammen mahtava. Aikoinaan mummilla oli amme ja se oli parasta mitä tiesin. Menin aina leikkimään ammeeseen vaikka siellä ei ollut edes vettä. Nykyäänkin saatan istuskella ammeessa vaatteet päällä, jos minun täytyy selvitellä ajatuksiani. niin siis ilman vettä... Vaikka amme ei olekaan enää niin HC käytössä, kun asunnon ostaessani niin en luopuisi siitä mistään hinnasta. Pystyn nimittäin nyt ostamaan ja käyttämään kaikkia ihania kylpyjuttuja, joita olen jo lapsena ihastellut mm. Seppälässä. (En tiedä miksi haluan juuri sieltä AINA ostaa jotain kylpyvaahtoa).

Aikaisempia "Onni"-tekstejä pystyt lukemaan niin, että valitset tuolta oikealta Tunnisteista Onni.

maanantai 11. helmikuuta 2013

TULEVAISUUDEN SUUNNITELMIA

Matka on jo aika lähellä. Ei se sen kauemmas suuntaudu, kuin Maarianhaminaan, mutta se on minun ja Sammakon ensimmäinen matka ja niin kuin olette huomanneet niin odotan sitä niin paljon! Minun piti kuitekin tehdä pieni muutos suunnitelmaan tänäään, kun Sammakon mielestä hotellimme oli turhan kaukana. (3km keskustasta). Ja tottahan se sitten lopulta oli. Peruutin varauksen ja otin uuden huoneen täältä.


Sammakko alkoi tässä eräs päivä puhumaan kuitenkin elämää eteenpäin. "Mehän voitaisiin ensi kesänä mennä sinne tein mökille ja käydä samalla reissulla yhden mun kaverin luona, joka muutti Jyväskylään". Kesämökkimme tosiaan sijaitsee ihanalla paikalla savon sydämessä Suonenjoella. Mielellänihän minä Sammakon sinne mukaan ottaisin, mutta Sammakko ei taida olla ihan kartalla siitä mitä reissu todella tarkoittaisi. Nimittäin minun sukulaisia ja minun vanhempiinikin pitäisi sitä ennen tutustua.
Vai onko Sammakko sittenkin miettinyt sitä? Sammakko nimittäin katseli taannoin puhelimestani kuvia viime joululta ja oli kovinkin kiinnostunut vanhemmistani. Isäni näytti kuulemma mukavalta mieheltä eikä hän äitiänikään säikähtänyt. Minulle vanhempien esittely on iso juttu ja siinä kohtaa, kun se tehdään, jonkinlaista pohjaa pitäisi olla. Mutta kuitenkin oli ihana huomata, että Sammakko oli ajatellut meitä jo ensi kesälle.


Tässä muuten parempi kuva "polusta", jonka "Seppo" on minulle tehnyt. Liittyen postaukseen Naapuriapu. "Seppo" on kingi!

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

LAUANTAI-ILLAN TUNNELMIA

Hieman lauantai-illan fiiliksiä.


Kävin filmtownissa ja Eikalla. Sain viettää laatu aikaa perhaassa seurassa, eli sohva, telkkari ja minä. Vuokrasin 3 Simoa ja Eikalta otin kasvis aterian... Niin. Eikkahan tuli muutama vuosi sitten tutuksi Putous -ohjelmasta Marja Tyrnin myötä. Sketsihahmo Marjahan oli Eikan leski ja alueelta löytyy vieläkin grilli nimeltään Wanha Eikka. Sillä minä kävin eilen... 3 Simoa ei valitettavasti ihan kamalasti sykähdyttänyt.Elokuvan lopun puhuin puhelimessa ja katselin elokuvaa äänettömällä.


 
Ja kyllä olen asunut Pallivahassa, enkä nytkään ihan kamalan kaukana paikasta asu.

lauantai 9. helmikuuta 2013

MULTIPAITAHAME

Niin siis semi Versalette. Siksi semi, että se on kotikutoinen. Ajattelin ensin tehdä omani ihan itse, mutta kunnon orjapiiskurina laitoinkin äidin töihin. Ha haa! Minun Versalette on sinimusta ja se on ehkä paras vaate mikä minulla tällä hetkellä on. Parhaan kuvan Versalettesta saa tästä jo aikaisemminkin nähdystä videosta.


Kauhistuin aluksi, kuinka suurivaate oli, mutta pussihan sen onkin tarkoitus olla. 


On taas todella onnettomia kuvia, koska kameranihan taas seikkailee maailmalla... Nämä siis ovat otettuja puhelimella... Onneksi on tuo video...


Pääsettekin nauttimaan ensimmäistä kertaa myös piirrustus "taidoistani". :D Mutta tällä "kaavalla" äitini sai sen aikaiseksi. Eli kaksi suorakaiteen mallista palaa yhteen ja nyörtä joka puolelle. Kahdeksan nappia ja lirvakkeet, joihin tulee napinlävet. Niin ja eteen taskut jotka ovat nyt tästä kuvasta jääneet pois. Jos DIY kärpänen iskee niin kerron toki lisää. Siihen kannattaa varautua, että nyörtä menee paljon enemmän, mitä voisi edes kuvitella.. Nimim. 5 metriä... Mutta se nyt on aina tilanne kohtaista...

VIIKKO BELVITA BREAKFASTIN KAA


Olen nyt viikon ajan saanut maistella elämää BelVita Breakfestin kaa. Sain paketin Buzzadorin kautta. Buzzaaminen on hauskaa ja kampanjat muodostuvat omien mieltymyksien mukaan. Ja mikä parasta, useimmat kampanjat ovat sellaisia, jotka voi jakaa ystävien kanssa! Buzzaaminen ei missään nimessä ole taakka vaan mukava tapa tutustua uusiin tuotteisiin. Voin nimittäin kertoa, että ilman Buzzadoria minä en varmastikaan olisi tähänkään tuotteeseen koskenut... Sillä minähän en ole aikaisemmin syönyt aamupalaa ollenkaan! Itse voit ryhtyä Buzzadoriksi tätä kautta.


Nyt asiaa piparista. ;)

Sain tosiaan maisteltavaksi kolmea eri laatua keksejä. Hunaja -Pähkinä, Jougurtti ja Vilja & Maito. Jo ennen maistamista päätin, että pidän eniten Jougurtista ja sitten Vilja & Maidosta ja viimeisenä Hunaja -Pähkinästä. Mutta kuinkas kävikään. Jougurtti oli ihan ok. Ei paha, mutta ei oikeastaan yllättänyt. Vilja & Maito taas oli erilainen mitä ajattelin. Ei paha, mutta erilainen. Suurin yllätys oli kuitenkin Hunaja -Pähkinä. En voi sietää hunajaa, joka johtuu siitä, että lapsena rakastin hunajaa ja päätin eräs kaunis päivä syödä kerralla koko purkin... Ei oo oikein maistunut sen jälkeen. Jotkut pähkinät taas saa suuni (pelkästään syötynä) turpoamaan, joten pähkinätkään ei enää ole oikein lemppari juttu. Mutta yhdessä maku yllätti! Hunaja -Pähkinä siis raivasi tiensä sijalta kolme suoraan kirkkaasti sijalle yksi! Makutestin kakkonen oli Jougurtti ja kolmanneksi tällä erää jäi Vilja & Maito.



Belvita Breakfast Jogurtti
Belvita Breakfast Jogurtissa on käytetty hyviä, aamiaiselta tuttuja aineksia: täysjyvää ja herkullista jogurttia. TÄYSJYVÄÄ sisältävien keksien sisällä on maistuvaa JOGURTTIA. Belvita Breakfast Jogurtti on hyvä KUIDUN lähde ja lisäksi se sisältää VITAMIINEJA ja KALSIUMIA.


Belvita Breakfast Vilja & Maito
Belvita Breakfast Vilja & Maito -keksit ovat täysjyväkeksejä, joista saa tärkeitä KUITUJA. Ne sisältävät täysmaitojauhetta, vehnäjauhoa, kaurahiutaleita, ohrajauhoa, ruisjauhoa ja spelttijauhoa, sekä lisättyjä VITAMIINEJA ja KIVENNÄISAINEITA.


Belvita Breakfast Hunaja & Pähkinä
Belvita Breakfast Hunaja & Pähkinä -keksit sisältävät herkullista HUNAJAA, paahdettua HASSELPÄHKINÄÄ ja TÄYSJYVÄVILJAA. Belvita Breakfast Hunaja & Pähkinä on myös oiva KUIDUN ja VITAMIINIEN lähde.
 


En välttämättä aina ihan arvosta yksittäis pakkaamista. Ajattelen asiaa egolkisesta näkökulmasta. Ensin keksit ovat pakattu muoviin, joka on pakattu pahviin. Sitten kaupoissa olevat myyntierät ovat pakattu taas omiin pahvilaatikoihin. Jotka pakataan vielä kerrtan suurempuun pahvilaatikoihin ja  nämä laatikot taas pakataan muoviin lähtiessään tehtaalta jakeluun. Eli yksi keksi on ainakin viisi kertaa pakattu. Onneksi kaupat kierrättävät pahvit... Muovi on taas aikas kertakäyttöistä ja vie valmistusvaiheessa aikas paljon energiaa.
Mutta toisaaltaan... Mikäli keksien käyttö olisi yhtään vaikeampaa ei niitä olisi aamuisin minun laukustani löytynyt...

Ja kuvasatoa viikon varrelta:

  

BelVita sujahti kyllä joka aamu laukkuun.

 

Useimmiten söin aamiaisen jo autossa. Se on oikeastaan minulle ainoa aika aamusta jolloin edes ehdin aamupalan syömään... Olen nimittäin niin aamu-uninen ihminen!


Keskiviikkona söin BelVitaa jäätelön kanssa! Pirunpeltoa katsellen. Ei muuten ollut huono vaihtoehto sekään... Ei ihan aamupalaa, mutta hyvää oli kyllä! :)


Niin ja tänä aamuna heitin veljeni taas hieman reissunpäälle. Matka suuntautuu tällä kertaa Lisabonin kautta Portugaliin. Lento lähtee vasta huomenna, mutta hän lähti matkaan jo tänä aamuna klo 7, koska pääsee rekan kyydissä matkakaverinsa luokse. Reiluna siskona heitin veljeni aamulla ja annoin matkaan vielä pari pakettia BelVitaa.


Täytyy sanoa, ettei muutama keksi nälkää vie jos sellainen aamulla on. Jos siis tapana on keitellä puuroja aamulla niin en sitä hyvää tapaa vaihtaisi keksipaketin aukaisuun. Minulle annos oli hyvä, koska en tosiaan ole koskaan syönyt aamupalaa enkä kärsi aamuisin nälän tunteesta. Verensokeri on tasainen ja olo on jotenkin reippaanpi. Tosin, kyllähän sillä energiamäärällä mitä keksistä löytyy... Keksit lupaavat pitää neljä tuntia nälän loitolla, mutta laskeskelin eräs aamu, että kolmen tunnin jälkeen alan miettimään ruokaa. :D Mutta ähkyn vetämisen sijaan olen huomannut, että lounas on kyllä ollut kevyempi.

Keksihyllystä näet tarkemmat tuotesisällöt. Minä olin ainakin hyvin tyytyväinen tähän viikkoon BelVitan osalta. Ja uskon, että ainakin noina klo 5 aamuina saattaapi jatkossa veskaan BelVita sujahtaa. 

perjantai 8. helmikuuta 2013

NAAPURIAPU

Puhutaan paljon, ettei nykypäivänä ole niin sanottua naapuriapua. Kukaan ei tunne toisiaan eikä välitä mitä seinän takana tapahtuu. Minullapa onkin hyviä uutisia.Minun autopaikkani on näyttänyt koko talven tältä.


Olen puhunut "Seposta" aikaisemminkin. "Seppo" on pitänyt koko talven autoni ympärystän niin puhtaana, että voisin kulkea vaikka ballerinoissa koko talven. Kuvassa ei näy kunnolla, mutta tuossa oikealla puolella on jopa oma polku minulle. "Seppo" on mahtava! Ja naapuriapu rock!

torstai 7. helmikuuta 2013

ONNELLINEN

Näin tänään vanhan tuttuni. Henkilö ei ole koskaan ollut varsinaisesti kaverini tai ystäväni vaan ennemminkin hyvän päivän tuttuni. Hän kertoi, että viime kohtaamisemme jälkeen hän oli saanut lapsen ja oli elämässään nyt onnellinen. Hän kysyi olinko minä onnellinen ja vastasin ajattelemattani kyllä. Sitten olin hetken hiljaa ja vastasin uudelleen. Kyllä minä olen tällä hetkellä onnellinen. Tuntui hyvältä sanoa niin, koska ensimmäistä kertaa pitkästä pitkästä aikaa oikeasti tarkoitin sitä.

Minä olen onnellinen (pienistä mustista sukista huolimatta).


Ajattelin tähän laittaa jonkun oikein ällön rakkaus biisin, mutta sitten tuli mieleen yksi stand up juttu... Tiedättekö mistä yllä oleva biisi oikeasti kertoo? No kahdesta miehestä kalassa, joilla on liian pieni vene ja ne on saanu kauheen ison kalan.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

MUSTASUKKAISUUTTA

 Kuva

Tarpeen vaatiessa osaan olla mustasukkainen. Sammakon takia sukka ajatukset ovat muutamia kertoja tullut mieleeni, mutta ne ovat hälvenneet lähes yhtä nopeasti, kuin ovat päähän tulleet. Toisaaltaan olen myös ihminen, jonka mielestä mustasukkainen ei kannata olla. Hyvän takia ei tarvitse olla mustasukkainen ja huono saakin sitten mennä. En ole koskaan ollut kamalan mustasukkaisessa suhteessa. Toisinaan olen joskus jopa hieman toivonut, että suhteen toinen osapuoli olisi hieman edes mustis.
No nyt mustia sukkia lentelee... Enkä tiedä kuinka onnellinen olen asiasta. Ensimmäisen kerran sukat lenteli noin viikko sitten, kun olimme lähdössä katsomaan stand uppia... Sammakkohan jätti silloin stand upit kokonaan väliin... Uudelleen mustat sukat lentelivat edellispäivänä, kun Sammakko tuli tänne. Ensimmäinen sukka tuli ilmoituksesta huoltomiehistä. Sammakko kommentoi huoltomiehien käyntiä... No enpä viitsi edes mennä toistelemaan... Sukkasade alkoi kuitenkin siitä, että olin vienyt kaikki peitot ja tyynyt parvekkeelle tuulettumaan. En edes viitsi kertoa mitä Sammakko mainitsi asiasta... Menin fiksuna tyttönä vielä puolihuolimattomasti heittämään vettä myllyyn. Sammakon ilme oli näkemisen arvoinen. Onneksi menin halaamaan ja Sammakko rutisti niin kovin, että luut rutisi. Asia jäi sen jälkeen.
Olin jo unohtanut asian ennen kuin menin eilen nukkumaan. Pyörittelin asiaa päässäni pitkään enkä saanut selvyyttä omista ajatuksistani. Oliko hyvä, että Sammakko on mustis vai onko tämä vain alkusoittoa muulle? Käperryin peittoon ja laitoin silmät kiinni. Ihan typerä juttu, mutta otin Sammakon paidan viereeni. Se tuoksui Sammakolle.

tiistai 5. helmikuuta 2013

MERKKARIT


Ei niin ajankohtainen päivitys enää, kun taitaa merkkarit olla jo viikon vanha juttu, mutta kuitenkin. Mitäs te olette niistä mieltä? Kannattiko tuoda takas?
Henkilökohtainen mielipiteeni on kaksijakoinen. Tykkään merkkareista kyllä, mutta myönnän olleeni hieman pettynyt. Esimerkiksi nuo mustat. En tykkää tuosta väkäsestä. Tiedän, että se on tukehtumisriskin takia ja tiedän, että mykypäivänä ihmisiä täytyy holhota, mutta kuitenkin... Miksi karkkeihin ei tehty reikää keskelle niin kuin vanhoissa kolikoissa on joskus ollut? Eikö se olisis ajanut saman asian? Ja miksi noita väkäsiä ei ole punaisissa ja keltaisissa? En tykkää väkäsistä.

maanantai 4. helmikuuta 2013

ONNI SYNTYY PIENISTÄ ASIOISTA: KOTI

Olin taannoin kipeänä ja mietin taas asioita mitä minulla ei ole. Ajatus ärsytti minua niin paljon, että listasin asioita, joista olen joskus vaan haaveillut, joita minulla nykyään on. Lista oli kohtalaisen materialistinen, mutta elämä on. Tämän päivän listan asia on:

KOTI

Olen onnellinen siitä, että minulla on oma koti. Tämä haave toteutui 3,5 vuotta sitten (kamalasti aikaa). Vaikka olenkin pankin kanssa naimisissa on ihanaa maksaa itselleen omaa kotia. Näyttelykoti tämä ei ole enkä ihan kamalasti ole blogissanikaan tätä esitellyt. Mutta hyvä täällä on olla. Saan ovia kiinni perässäni ja voin mennä makuuhuoneeseen nukkumaan! Mahtavaa!
Kotini on myös hyvän kokoinen 55m2. Yhdelle aika suuri, kahdelle sopiva ja kolmelle hetken aikaa mahdollinen jos sellainen onni jossain vaiheessa minua potkaisee.

Aikaisempia "Onni"-tekstejä pystyt lukemaan niin, että valitset tuolta oikealta Tunnisteista Onni.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

BELVITA BREAKFAST jogurtti

Olen todella huono syömään sitä päivän tärkeintä ateriaa, eli aamupalaa. Voisin listata kymmenittäin syitä siihen, mutta suurimmat syyt siihen kuitenkin on se, ettei aamulla jää aikaa aamupalalle eikä minun aamuisin tee mitään edes mieli. Tiedän, että aamulla olisi tärkeää syödä, mutta aamuisin painaa peitto niin paljon, että jään mielummin lämpimään hieman pidemmäksi aikaa. 
Eilen aamulla tein kuitenkin normaali rutiineihin poikkeuksen. Olen nimittäin Buzzador ja pääsin "buzzaamaan" Belvita Breakfast -keksejä. Tämä paketti saapui Buzzadorin kautta, joten käsittelen kaikki kolme eri makua erillisinä postauksena. 
 

Kun kello soi kello viideltä saattaa peitto painaa hieman normaalia enemmän. Ensimmäisenä ei ole tasapainoinen aamuinen ateria joka antaa puhtia päivään. Ei todellakaan. Sitä vahtaa kelloa, koska on viimeinen hetki mennä pesemään hampaat ja pukea päälle vaatteet. Harvoina, todella harvoina päivinä saatan käydä keittiön kautta juomassa lasin mehua tai c-pore vitaminia.  
Perjantai-illalla olinkin laittanut aamupalani jo varmiiksi käsilaukkuun. 



Keksin syöminen heti aamulla on jotenkin outoa. Varsinkin, kun se maistuu hyvälle. Minun päässäni keksit ovat kuuluneet kahvipöytään. No maailma muuttuu, joten annoin keksille mahdollisuuden. Söin aamupalani auton ratissa. Keksejä on hopeakuorisessa paketissa kaksi. Määrä on varsin oiva syödä aamulla silmät ristissä "hieman pakoitettuna". Ensimmäinen keksi menee niin ettei sitä edes tajua ja toinen on sitten se aamupala. Ihan hyvä. En älynnyt laittaa mehupulloa laukkuun valmiiksi, joten pelkät keksit olivat hieman kuivia. Toisaaltaan kyllähän tuo meni, koska jogurtti kekseissä on sisällä pehmeä täyte.
No miten päivä sitten jatkui? Normaalisti olen noin klo 11 jo niin nälkäinen, että syön lähes kaiken mitä kiinni saan. Eilen katselin kelloa yhdeltätoista ja juu kyllähän siinä kävi mielessä, että jotain voisi jo suuhunsa laittaa, mutta sen sijaan, että olisin ostanut ihan kaikkea ja maksanut siitä kaikesta itseäni kipeäksi ostin noin kolmen euron lounas ostokset. Ei haittaa yhtään.
Belvita Breakfast keksi osouttautui ainakin tällaiselle nopealle aamulähtijälle hyväksi valinnaksi. Keksihyllys linkistä löydät lisää tietoa tuotteesta ja maistamaanhan pääset, kun käyt kaupan keksihyllyllä. ;)

Ja hei, sinullakin on mahdollisuus päästä buzzaamaan tuotteita ryhtymällä buzzadoriksi! Kampanjat valikoituvat omien mieltymyksien mukaan ja samalla pääsee kokeilemaan uusia tuotteita todella kätevästi. Mikä parasta, hommahan on maksuton. Klikkaamalla TÄSTÄ voit syöttää tietosi palveluun ja jäädä odottamaan omaa kampanjaa. Sillä, onko sinulla omaa blogia ei ole väliä vaan kampanjat ovat hyvinkin erilaisia. Buzzador ei myöskään ole taakkaa vaan uusia kampanijoita odottaa aina innolla. Kannattaa tutustua! 

lauantai 2. helmikuuta 2013

BLOGI ON POP


En lue ihan kamalan montaa blogia. Mutta niitä, joita luen luen erittäin tiiviisti. Nyt on kuitenkin aika löytää jotain uutta kivaa. Oletko sinä löytänyt blogin josta minä voisin pitää? Onko sinulla blogi, josta uskoisit minun pitävän? Ilmianna blogi ja voit voittaa uuden lukijan. ;)

perjantai 1. helmikuuta 2013

UUTUUKSIA

Tiedättekö mitä nämä ihanat palleroiset ovat?


Kaupat tuovat uutuuksia hyllyihinsä ja minä olen kyllä juuri niitä ihmisiä joka haksahtaa ihan kaikkeen. :)


Pallerot olivat siis Milkan uudesta isosta suklaalevystä.


Jokainen pakkero on täynnä pehmeää toffeeta ja se on vaan niin ällön hyvää. Pohja on Stratosmaista "ilmasuklaata" joka tekee pohjasta myös suussa sulavaa. Pallerot ei varsinaisesti ole missään järjestyksessä joten sekin tekee levystä leikkisän... Toisaaltaan levystä tekee hyvän myös se, ettei sitä voi suodä kovin paljoa kerrallaan ja levy siis säilyy pidempään.. Tää tykkää.