sunnuntai 30. joulukuuta 2012

VUOSI PAKETTIIN

Hyvät ystävät! Laitan tämän vuoden pakettiin jo tänään. Ilta kuluu Sammakon kanssa ja huominen menee häissä. Mitä tämä vuosi on sitten pitänyt sisällään?

Tammikuu

Tammikuussa kävin mm. tyylikurssilla. Melkein vuosi kurssin jälkeen täytyy myöntää, ettei paljon asioista ole tyylissäni muuttunut. Jo kurssilla minulle sanottiin, että päävärini on musta ja niinhän se on ollut jo aikaisemminkin. Ainoa suurempi muutos tuli kurssin myötä bilemeikkiin. Uskallan nyt käyttää enemmän värejä ja meikata määrällisesti enemmän... No ehk ei ihan tätä...



Helmikuu

Helmikuussa koin 9 kk ongelmani. Suhde V:n kanssa päättyi. Muuten helmikuu ei suuria muutoksia elämään tuonut. Vanhenin taas vuoden ja Buzzasin Doven -hoitoainetta. Mikäli et ole vielä tutustunut vielä toimintaan kannattaa siihen liittyä täältä. Laita vielä suosittelijaksi nöpsö (pienellä) niin pamahtaa minunkin tilille vähän pisteitä.Buzzaaminen ei ole taakka vaan ennemmin sitä odottaa josko pääsisi johonkin testiryhmään mukaan. Kannattaa liittyä!

Maaliskuu

Jostain kumman syystä S oli maaliskuun "juttu". Rohkeampana tyttönä elämäni voisi olla nyt hyvinkin erilaista, mutta mene ja tiedä. Maaliskuussa S kuitenkin sanoi, että: Älä muutu yhtään siitä mitä nyt olet.

 
 

Huhtikuu

Huhtikuussa tein extemporee matkan helsinkiin ja näin A:n yli kymmenen vuoden jälkeen. Tein myös paljon ruokaa huhtikussa... :D Tuntuu, että joka toinen päivitys oli resepti... :D Mukana oli myös hyvät kasvispihvit, jotka ovatkin yksi luetuinpia postauksiani. Tein muuten nyt jouluksi kyseisiä pihvejä ja täytin ne aurajuustolla... Ihan hullun hyviä taas! :)



Toukokuu

Ensi kosketus Sammakkoon... Eipä tiennyt tyttö mihin taas päänsä pisti... Kommentit tuoreeltaan voi lukea täältä... :D

 
 
 

Kesäkuu

Kesäkuu, Rovaniemi, juhannusjuna ja KESÄLOMA! Junamatka rovalle oli kyllä sellainen reissu joka jää kyllä tämän tytön mieleen. Mahtava matka!

Heinäkuu

Jatkoin lomailua ja pidin ensimmäisen blogiarvonnan. Samalla sain muutamia lukijoita lisää ja kävijämäärä kasvoi täysin uusiin mittasuhteisiin. Heinäkuu oli hyvä kuu! :)


Elokuu

Elokuussa satoi. Kokoajan. Päätin, ettei koko kesän sateet minua olis haitannut, mutta elokuussa jo harmitti. Varsinkin silloin, kun käytiin kameraseuran kanssa purjehtimassa... Vene ei ollut ketettu ja lopulta istuimme kaikki pressun alla kamerat hytissä, koska niiden esille otto olis ollut silkkaa hulluutta.
Elokuussa kävin myös siellä kielileikkauksessa... Postaus on luetuin postaukseni koko blogissa! Ja miksi? Koska olen ottanut siihen netistä kuvan hakusanalla mummo. Tällä hetkellä blogiini on löydetty kyseisellä sanalla 164 kertaa!!! Hakusana on siis ylittänyt jo toisen supersuosikin piknik eväät... En ymmärrä miksi mummoja etsitään netistä, kun heitä voisi käydä tapaamassa vaikka ihan kasvotusten... Omat isovanhempani ovat jo kaikki kuolleet joten minä en siihen enää pysty, mutta en minä mummoja netistäkään etsi... :)

Syyskuu


Syyskuussa kävin mm bb-talossa, katsomassa stand up -esityksiä, pidin toisen blogiarvontani, sain huomisen työtarjouksen, kävin sokkotreffeillä, aloitin 10 kuvaa kesään -haasteen, hautasin ajatukset lopullisesti S:n suhteen ja kävin mm. kuvaamassa autoja josta olen saanut paljon hyvää palautetta jälkikäteen. Aika toiminnallinen syyskuu minulla!

Lokakuu

Satoi ensi lumi maahan. Kävin Sparzazan keikalla, tilasin ah niin ihanan Lumia 920 puhelimeni, voitin kameraseuran kuukausikilpailun, 101 euroa hedelmäpelistä sekä kupista-asiaa.blogspot.fi -blogista liivilahjakortin. Voitokas kuu siis! Kuukin näytti tältä


Marraskuu

Sammakko sai toisen mahdollisuuden... Öö... Onko siitä tosiaan niin vähän aikaa? Uskomatonta!
Marraskuussa myös Strömsöilin ja pidin kolmannen blogiarvontani...


Joulukuu


Se onkin sitten jo tämä kuu. Tässä kuussa ollaankin sitten kannettu jo hammasharjoja... Joka tuntuu nyt niin typerältä siihen nähden, että oikeesti tavattiin uudelleen Sammakon kanssa vasta viime kuussa! Voi luoja... No muuten tämä kuu on kulunut aika jouluisissa tunnelmissa... Niin kuin joulukuuhun sopiikin... Onhan se koko kuun nimikin...

Tältä siis minun vuoteni näytti tänä vuonna... Kyllähän siinä ihan tapahtumaa piisasi, kun ottaa huomioon vielä sen, että kaikkia tapahtumia en vuoden varrelta edes napannut ja taas toisaaltaan ne tapahtumat mitä en edes blogiini kirjoita. 311 postausta, uusia lukijoita ja paljon hyviä hetkiä blogin parissa... 
Oh hoh. Kylläpä tämän postauksen kirjoittaminen kestikin, mutta kesti tapahtumien eläminenkin... Ihan kokonaisen vuoden!

Kiitos kaikille lukijoille kuluneesta vuodesta. Jatketaan ensi vuonna ja ollaanhan ihmisiksi rakettien kanssa! Nöpsö kiittää ja kuittaa! Vuosi 2013... Antaa tulla vaan!



2 kommenttia:

  1. Ihana tämä postaus! Pitäis omaakin vuotta kai vähän kerrata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa kerrata kyllä. Asioita on ehtinyt paljon unohtamaankin...

      Poista