keskiviikko 8. elokuuta 2012

MARJA MARJASTA

Olen varmasti maailmankaikkeuden ainoa nainen joka ei välitä käydä kampaajalla. Yritän kitkuttaa mahdollisimman pitään, ennen kuin raahaudun paikalle. Minulla on tällä hetkellä puoleen selkään ulottuvat hiukset. Eli hiukset jota ei edes tarvitse käydä kuukausittain leikkaamassa, jotta ne pysyisivät mallissaan. Onneksi. Minulla on kyllä vakkari kampaaja johon olen todellakin tyytyväinen, mutta ongelma olenkin siis lähinnä minä itse. En kestä sitä, kun joku koskee päälakeeni. En osaa selittää mikä siinä tuntuu niin inhottavalta, mutta yöks! Tällä hetkellä tykkään hiuksistani todella paljon. Ne ovat pidemmät kuin pitkään aikaan ja ensimmäisä kertaa elämässäni minulla on sellainen fiilis etten raaskisi luopua sentistäkään. Olen kuitenkin nyt huomannut, että hiuksiini on tullut mörköjä nimeltään kaksihaaraiset. Näin televisiossa yksipäivä TreSemmé mainoksen jossa mömmön luvattiin korjaavan 80% jo vahingoittuneista hiuksista. Josko sitä sitten testailisi, että saa taas hieman pidennettyä kampaajalle menoa... Olen kohtalaisen tyytyväinen ollut TreSemmé tuotteisiin. Kuivashamppoo on mielestäni ollut todella hyvää. Toisaaltaan itse shamppoo on... No minulla se ei toimi... Split end repair on kuitenkin niin hyvän tuoksuinen, että vaikka se ei toimisikaan niin ainakin mun hiukset tuoksuu hyvälle! :)


Laitoin testiin nyt myös Syoss hiusvärin. Normaalisti käyttämäni hiusväri, kun oli kaupasta loppu. OMG!

Kävin myös vanhempieni luona poimimassa tänään viinimarjoja ja karviaisia. Voi luoja se on kamalaa hommaa! Vanhemmillani, kun on ihana tapa ottaa loma aina tähän ajankohtaan ja he lähtevät mökille hieman pidemmäksi aikaa. Tämä tarkoittaa sitä, että minun pitää käydä poimimassa kuuden puskan marjat! Kiitti vaan! Onneksi tänä vuonna ei ihan kamalasti marjoja ollut. 1,5h siellä kuitenkin ähisin. Tänä vuonna olin kuitenkin nokkela. Minä lupasin poimia marjat jos vanhemani poimivat minulle mustikoita mökiltä. Marja marjasta niin sanotusti. :)


2 kommenttia:

  1. Mahtaakohan tuo TRESemmen mömmö toimia? Jotenkin tuntuu hölmöltä, että mikään ihmeaine saisi jo muodostuneita kaksihaaraisia korjattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpäs tiedä, mutta testataaan. :) Laittelen tänne omat johtopäätökseni asiasta varmaankin muutaman päivän sisään. :)

      Poista