maanantai 9. heinäkuuta 2012

MISTÄKÖHÄN PÄÄSTÄ SITÄ ALOITTAISI

Kaksi viikkoa mökillä kului todella nopeasti! Toisaaltaan aika oli niin pitkä, että oleiluun kehittyi tietynlainen rutiini. Pitkään nukkumista, aamupala, ruokalevot, lounas, klo 13 kotimainen elokuva joista 60% varmasti nukkuin loppuosan, "vapaata aikaa" joka joskus tarkoitti kalojen tuijottelua laiturilta tai kaupassa käyntiä tai oikeastaan ihan mitä vaan... Sitten soutelua, valokuvausta, uintia, saunaa ja nukkumaan... Niin ne päivät vaan menivät.


Elämä ei kuitenkaan pysähtynyt ollessani umpiossa. Blogissani useasti seikkaillut S seurustelee nyt sen tytön kanssa, jonka näin alkukesästä. Facebook pursuaa niin yltiöpäisiä hanipöö viestejä, että oksennan kohta. Moni on julkisesti epäillyt "liiton" kestävyyttä. Sitä odotellessa...


On täällä tapahtunut myös iloisempiakin asioita. Eräs kaverini on synnyttänyt tytön. Hassua, että se tapahtui samaan aikaan, kun ajattelin asiaa. LA oli juhannuksena. 1.7 mietin, etten ole kuullut vielä, että tyttö olisi syntynyt. (Kyllä, mietin näillä sanoilla vaikka en sukupuolesta tiennytkään vielä). Tiedän, etten ole tiedotettavien listalla siksi ajatuskin jäi unholaan... Tuntia myöhemmin sain tulevalta kummilta viestin, että tyttö on syntynyt tunti sitten. Eli mietin asiaa samalla, kun lapsi rääkäisi ensimmäisen kerran. Olen meedio!


Meediosta tuli mieleen, että katselin eräs ilta elokuvaa nimeltä Hinnalla millä hyvänsä. Ajatukseni kulkivat näin: Niin tuossahan on tuo Nicole Kidman... Sehän taisi olla Tom Cruisen kanssa naimisissa.. Nythän se on sen lapsivaimon (Katie Holmes) kanssa naimisissa... Tosin eihän sekään nyt enää mikään lapsi ole, mutta on vain niin hauskaa, että Katie on fanittanut Tomia ja nyt ne ovat naimisissa. Ne ovat kyllä sellainen pari, että ovat varmastikin ikuisesti yhdessä... No en nyt jaksa katsoa tätä elokuvaa loppuun.
Laitoin television kiinni ja menin sänkyyn. Otin puhelimen ja kasoin iltasanomien uutiset... Katie Holmes ja Tom Cruise eroaa... Vai niin. Nauroin itselleni ja ajatuksilleni ääneen. Silloin en todellakaan ollut meedio!


Mietin lomallani monesti blogiani ja sitä, että tämä täytyy muistaa kirjoittaa ja tämä ja tämä... No kuinkas kävikään... Ehkäpä kirjoittelen sitä tahtia, kun asiaa tulee lisää mieleen.. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti