lauantai 21. heinäkuuta 2012

KIRJA PÄIVÄSSÄ PITÄÄ SOSIAALISEN ELÄMÄN LOITOLLA

Luin tänään Juha Vuorisen Pilven reunalla pokkarin. Huomasin taas useampaan otteeseen nauravani ääneen. Kirjassa ei ollut muuta huonoa, kuin se, ettei sitä ollut kirjoitettu nyt, vaan jo vuonna 2010. Ajoittain kirja tuntui hieman "vanhalta", koska siinä käsiteltiin niin Vanhasen lautakasat, kuin Mikkosen perhekin. (Kieltämättä tuntui hieman pahalta lukea tässä tilanteessa Mikkosista näinkin nasevaan tekstiin yhdistettynä, mutta taas toisaaltaan se on ollut sitä aikaa eikä sille enää voi mitään). Toisaaltaan kirja oli ajoittain kovinkin ajaton... Tai sitten maailma ei ole muuttunut kahden vuoden osalta paljoa.


Ihan äkkiseltään kirjahyllyäni ei uskoisi sinkkunaisen omistamaksi? No todettakoon, että Himoshoppaajat ovat tuossa vasemmalla pinossa. ;) Mutta en voi sille mitään, että Vuorinen aiheuttaa kohdallani ajoittain huutonaurua. Ikävintä se on bussissa tai junassa, joten olenkin tullut siihen tulokseen, että kirjat ovat parasta ihan vain kotona. :)

Juha Vuorinen HUOMIO
Nyt, kun kuitenkin googletat omaa nimeäsi ja päädyt
tänne, niin pieni pyyntö minulla sinulle olisi.
Lerpallaan saisi jo ilmestyä!
Kiitos!
(Luonto kiittää luonnon ystävää)



Huomenna elän jännittäviä hetkiä... Arvonta tapahtuu klo 13. Arvontaan osallistuminen päättyy klo 12. Olen ajatellut suorittavani arvonnan niin, että videoin sen samalla. On kuitenkin todennäköistä, ettei kuvaaminen mene kerralla niin kuin olen sen päässäni suunnitellut... Sitten on tyydyttävä vain still kuviin, koska arvonta tulee tapahtumaan vain kerran! (Tietenkin) On kuitenkin ollut ilo huomata, että lujat ovat lisääntyneet (tai no mistä minä sitä tiedän) miltei puolella! Ihminen tulee kovin iloiseksi siitä!

Ja ihan vain pienenä loppuun, että etsin kahdesta kaupasta tänään pappagallon mangosorbettia enkä löytänyt! Pitää mennä huomenna vielä yhteen kauppaan, jossa muistan jäätelöä nähneeni.. Elämä on joskus hieman vaikeaa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti