lauantai 10. maaliskuuta 2012

SE TUNNE KUN....

Voi ei! Olisi taas pitänyt kuunnella kummitätiä... Kävin serkkuni lapsen syntymäpäivillä tänään... Hän täytti ensimmäisen vuotensa... Myös omat kummivanhempani olivat paikalla, koska päivänsankari oli heidän tyttären tyttärensä... Olimme siitä lähdössä ja vaihdoin ulkona vielä muutaman sanan kummieni kanssa. Kummitätini kysyi, että lähdenkö käymään vanhempieni luona jonne he olivat nyt matkalla... Näin jälkeenpäin ajateltuna... Olisi ehkä kannattanut...
Pysähdyin tulomatkalla suuremman liikekeskuksen kauppaan. Astuessani liikekeskukseen (jo aikaisemminkin blogissani seikkaillut) S ikäänkuin hyppäsi silmilleni. Ajattelin aluksi, että vaan moikkaan häntä, koska aamuisen työvuoron jälkeen en todellakaan näyttänyt parhaaltani. Huomasin kuitenkin hänen kävelevän myöskin ruokakauppaan niin pysähdyin juttelemaan. Olen eilen tai edellispäivänä laittanut hänelle kutsun tapahtumaan, josta olen itse kovinkin innoissani (siitä joskus lisää). S kysyikin pian, mitä minä olen suunnittelemassa tapahtuman osalta.Huomasinkin pian olevani hänen kanssaan ruokaostoksilla. Selitin tapahtumasta samalla kun teimme ostoksia. En tidä mikä päässäni on vinksahtanut, MUTTA... S näytti niin hyvälle! Ihan kyllä samalle, kun aikaisemminkin, mutta... En mä tiedä. Sipsien ja dipin sijaan (ajattelin mässäillä ja katsoa leffaa) ostin porkkanoita ja viiliä... VIILIÄ!!! Mä inhoan viiliä! Viimeksi tavatessamme S puhui kummallisuuksia jotka ajattelin jättää omaan arvoonsa ja erilaisien ihmissuhdekiemuroiden piikkiin... Nyt jutut kuitenkin jatkuivat... Miksi? Ja miks se ihminen sai mut kuitenkin niin sekaisin? Huomasin puhuvanikin aivan jotain aivan tuubaa! Kamerani on minulle... No aika suuri juttu. Huomasin sanovani, että sä voit lainata mun vanhaa runkoa... Mitä? Mä en lainaa sitä kenellekään! Mitä mä selitän oikein? Päästessämme kassoille S maksoi ostoksensa ensin. Minäkin sain porkkanani pian kassan läpi ja olin maksamassa ostoksiani, kun S otti maitonsa ja sanoi matalalla mies äänellään: Nöpsö (tietenkin siis siviilinimeni), oli oikeesti kiva nähdä, ollaan yhteyksissä... Vastaukseni Juu kuulosti juuri siltä, että seuraavaksi kaadun käsivarsille... Juttelin asiasta kaverini kanssa. (No pakko kai soittaa, kun selitän niin pehmeitä). Hän vain nauroi. Nauroi kaksi tuntia, kun huomasin selittäväni S:n ensitapaamisen (joka on muuten samassa paikassa, kuin vanhenpani ensitapaaminen), sen ärsyttävistä piirteistä (jolloin huomasin huokailevani aina välillä)... Jauhoin hänelle kaksi tuntia puhelimessa S:sästä! Ei oikeasti S!!! Kaikista maailman miehistä S sai minut huokailemaan! Mä en kestä! Kaverini on nähnyt S:sän ja hän ei ehkä maailman vakuuttunein ole asiasta. S oli häntä kohtaan maailman ärsyttävin... Samanlainen, jonkalainen S oli minulle ensitapaamisella... Nyt olisin voinut kuitenkin lähteä hänen mukaansa siltä seisomalta. Jotenkin kamalaa edes ajatella! Olen nimittäin joskus saattanut sanoa ei koskaan... Kaverini laittoi asian V:n piikkiin. Ehkä asialla on jotain vaikutusta... Olenko mä avannut silmät uudelleen?

Kirjoitin pitkän pätkän loppuun biisistä, jonka ajattelin linkittää tänne. Huomasin etten voi/halua sitä sittenkään tehdä, koska liikaa ihmisiä liittyy asiaan. P:n henkilöllisyys olisi selvinnyt ja sitä en halua. Laitan kuitenkin linkin, jonka ajattelin laittaa blogipäivityksestä jolloin kaikki muuttui minun ja S:sän välillä. Se löytyy täältä...

Koska päivitys on pitkä, enkä halua sen olevan pelkkää tekstiä valikoitui loppuun biisi joka ei suoranaisesti liity kehenkään tai mihinkään... Vai liittyykö? No joka tapauksessa jään miettimään S:sää halusinpa tai en...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti